Hyppää sisältöön

Lahden kaupungin elinvoimajohtajaksi valittiin Elina Laavi

Hallintotieteiden maisteri Elina Laavi on valittu Lahden kaupungin elinvoimajohtajan virkaan.

Elina Laavilla on ylempi korkeakoulututkinto ja johtamiskokemusta kuten myös strategista näkemystä, rohkeutta ja kykyä tunnistaa kaupungin kasvun avaimet. Hänellä on kokemusta sidosryhmätyöstä ja vahva edunvalvonnan osaaminen sekä yhteistyö- ja neuvottelutaitoja.

Myös kokemus elinvoiman ja elinkeinojen kehittämistyöstä sekä ymmärrys työllisyydenhoidosta puolsivat hänen valintaansa Lahden kaupungin elinvoimajohtajaksi. Valinta perustui kokonaisarvioon koulutuksesta, työkokemuksesta, henkilökohtaisista ominaisuuksista sekä tehtävän hoitamisen kannalta merkityksellisistä asioista.

Kiinnostus tehtävään oli suuri, sillä hakijoita virkaan oli 33. Haastatteluun kutsuttiin 4 henkeä ja henkilöarviointiin lähetettiin henkilökohtaisista ominaisuuksista Henna Eskonsipo-Bradshaw, Elina Laavi ja Janne Weander.

Haastattelijoina olivat kaupunginjohtaja, konsernipalvelujohtaja, henkilöstöjohtaja sekä elinvoima- ja työllisyysjaoston puheenjohtaja.

Lisätiedot