Hyppää sisältöön

Lahden kaupungin kesätyöhaku ja kesätyöseteleiden jako ajoittuu maaliskuulle

Kaupunki valmistautuu tarjoamaan tänä kesänä kesätyöpaikan noin 150 koululaiselle ja opiskelijalle. Lisäksi jaetaan 600 kesätyöseteliä.
kuvituskuva

Kesätyöpaikat tulevat hakuun Kuntarekryssä maanantaina 1.3. ja hakuaika päättyy maanantaina 15.3. Valinnoista ilmoitetaan kaikille kesätöitä hakeneille 9.4. mennessä.

Tänä kesänä tehtäviä on tarjolla perinteisesti muun muassa päiväkodeissa, kirjastoissa, museoissa ja nuorisotiloissa sekä erilaisia toimistotehtäviä. Kesätyön kesto on kuukauden ja palkka siitä on 1 000 euroa. Työjaksot sijoittuvat touko–syyskuulle.

Koronaepidemia saattaa tuoda vielä muutoksia kaupungin mahdollisuuksiin tarjota kesätyöpaikkoja.

Nuorten kesätyöllistymistä tukevat kesätyösetelit tulevat hakuun 23.3.

Kesätyöseteleitä varaudutaan jakamaan enintään 600 kappaletta vuosina 2004–2006 syntyneille lahtelaisille nuorille. Seteleitä haetaan tänä vuonna viime vuoden tapaan sähköisesti. Linkki kesätyösetelin hakemiseen aukeaa tiistaina 23.3. klo 10.00. Kohderyhmään kuuluvat nuoret voivat ilmoittautua linkin kautta kesätyösetelin hakijoiksi. Setelit varataan vastausjärjestyksessä ja setelit postitetaan nuorille kotiin.

Työnantajana voi olla yksityinen yritys, yhdistys, seurakunta, säätiö, kunta (ei Lahden kaupunki), kuntayhtymä tai valtio. Työpaikan ei tarvitse sijaita Lahdessa.

Seteli pienentää työnantajan palkkauskuluja 300 euron verran. Sama työnantaja voi palkata enintään viisi nuorta kesätyösetelin tuella.

Setelien haku alkaa keskiviikkona 23.3. klo 10.00 alkaen sähköisesti osoitteessa:

Kesätyömahdollisuudet – Lahti

Lisätiedot:

palveluesimies, Jasmina Lebnaoui: jasmina.lebnaoui@lahti.fi, 044 716 1919

rekrytointipäällikkö, Mira Oksanen: mira.oksanen@lahti.fi, 050 383 6434