Hyppää sisältöön

Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timonen valittiin Vantaalle

Vantaan kaupunki valitsi suurella äänimäärällä (48) uudeksi kaupunginjohtajakseen Pekka Timosen. Lahden kaupunginhallitus aloittaa seuraajan rekrytoinnin niin pian kuin mahdollista.

Lahden kaupungin vetovoima on parantunut, asukasmäärä on selvässä kasvussa ja yritysten mielenkiinto sijoittua Lahteen on lisääntynyt. Yliopiston opiskelijamäärä kasvaa joka vuosi.

– Olemme todella harmissamme, että menetämme loistavaa tulosta tehneen kaupunginjohtajamme Vantaalle.  Mutta ymmärrämme ja kunnioitamme Pekka Timosen päätöstä hakeutua uusiin haasteisiin, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sirkku Hildén toteaa.

Lahti hakee kasvavaan, kehittyvään ja kansainvälistyvään kaupunkiin uutta kaupunginjohtajaa.

– Rekrytointiprosessi alkaa mahdollisimman pian, heti kun irtisanoutuminen on tapahtunut, mutta viimeistään elokuussa.

Vuosi sitten Lahden kaupunginhallitus arvioi, että kaupunginjohtaja Pekka Timonen on saavuttanut tavoitteensa ja onnistunut työssään erinomaisesti. Lahden kaupungin asema on monilla mittareilla selvästi parantunut ja yrittäjien tyytyväisyys on kasvanut.

– Kaupunginjohtajan panos on ollut vahvaa mm. Fazerin investoinnin saamisessa Lahteen ja kaupungin kiinteistöjen myyntiprosesseissa. Lukuisilla esiintymisillään eri puolilla Eurooppaa Pekka Timonen on vahvistanut Lahden asemaa Suomen johtavana ympäristökaupunkina, toteaa kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sirkku Hildén.

– Onnittelemme Pekkaa uudesta haastavasta työtehtävästä ja Vantaan kaupunkia siitä, että se saa aikaansaavan, tulevaisuuteen katsovan ja innostavan kaupunginjohtajan, Sirkku Hildén sanoo ja jatkaa:

– Lahden uutta kaupunginjohtajaa odottavat kunnianhimoiset kasvutavoitteet ja suuret saappaat. Odotamme uteliaina, millaisia hakijoita tähän vaativaan ja kiinnostavaan tehtävään saamme.

 

Lisätietoja: Sirkku Hildén, kaupunginhallituksen puheenjohtaja, puh. 050 327 2691