Hyppää sisältöön

Lahden kaupunki aikoo siirtää jäähalliyhtiön omistuksen Spatium Oy:lle

Halliyhtiön omistusjärjestelyllä ei ole vaikutuksia jäähallin käyttäjille.

Konserni ja tilajaosto on esittämässä kaupunginhallitukselle, että Jäähalli Oy:n osakkeet siirretään Spatium Oy:lle. Lahden kaupunki omistaa Lahden Jäähalli Oy:n osakkeista 41 %. Jäähalli Oy:n arvo kaupungin taseessa on 3,7 milj. euroa. Esitetyllä järjestelyllä ei ole vaikutusta halliyhtiön muiden omistajien asemaan tai omistuksen arvoon.

– Tämä ratkaisu varmistaa jäähallin palvelutason säilymisen nykyisellä tasolla. Hallin käyttäjiltä on tullut toiveita uusista investoinneista ja kiinteistöalan yhtiönä Spatium on asiantunteva neuvottelukumppani hallin kehittämisessä, sanoo konsernipalvelujohtaja Mika Mäkinen.

Lahden Jäähalli Oy on perustettu vuonna 1997. Jäähalliyhtiö vastaa Isku-Areenan toiminnasta ja hallin merkittävin käyttäjä on Pelicans. Omistusjärjestely ei aiheuta muutoksia hallin käyttäjille.

Lahden kaupunki on kahden viimeisen vuoden aikana tarkastellut konsernirakennetta, siihen liittyen kaupunki on tehnyt useita yhtiöjärjestelyjä. Nyt tehtävässä omistusjärjestelyssä jäähalliyhtiön osakkeet luovutetaan vastikkeena Spatium Toimitilat Oy:n uusista osakkeista. Kaupunki ei kirjaa voittoa eikä tappiota järjestelystä. Konserni- ja tilajaosto käsittelee asiaa 20.1. ja kaupunginhallitus päättää omistusjärjestelystä 27.1.2020.

Lisätietoja:

konsernipalvelujohtaja Mika Mäkinen, 050 556 9815

Aihealueet