Hyppää sisältöön

Lahden kaupunki aloittaa lomautukset

Lomautukset koskevat aluksi enintään 1 500 työntekijää.

​Lahden kaupunki on päättänyt aloittaa lomautukset koronaepidemian aiheuttaman poikkeustilanteen johdosta. Työn tilapäiseen vähentymiseen perustuvat lomautukset koskevat aluksi enintään 1500 työntekijää. Lahden kaupungilla on kaikkiaan 3 600 työntekijää.

Valtioneuvoston ja muiden viranomaisten tekemien päätösten ja linjausten perusteella on suljettu monia kaupungin toimintoja ja palveluja, joissa työskentelee vakinaisesti noin 480 henkilöä. Lisäksi poikkeustilanteella on merkittävä vaikutus palvelutarpeeseen erityisesti varhaiskasvatuksessa sekä perusopetuksen koulunkäynnin tuessa. Näissä palveluissa työskentelee vakinaisesti noin 1000 henkilöä. Tilanteen pitkittyessä työ vähenee myös asiantuntija- ja hallintotehtävissä.

– Pyrimme minimoimaan lomautusten vaikutukset sopimalla vuosilomien ja vapaiden käyttämisestä.  Tarjoamme mahdollisuuksien mukaan myös tilapäistöitä kaupungin muista yksiköistä.  Arvioimme lomautusten tarpeen uudelleen, jos rajoitukset muuttuvat, sanoo kaupunginjohtaja Pekka Timonen.

Yhteistoimintaneuvottelut on käyty henkilöstöjärjestöjen edustajien kanssa 8.4.- 22.4.2020. Neuvottelut päättyivät yksimielisinä. Lomautukset koskevat henkilöitä, joiden työ on vähentynyt tilapäisesti eikä heille ole löytynyt korvaavaa työtä kaupungin tehtävistä.

Lomautukset alkavat aikaisintaan toukokuun lopussa ilmoitusajan päättyessä ja niiden tarvetta arvioidaan jatkuvasti työtilanteen perusteella. Syyskuun loppuun mennessä toteutettavien lomautusten pituus vaihtelee, enimmillään ne kestävät 90 päivää.