Hyppää sisältöön

Lahden liito-oravakannassa näkyy taantumisen merkkejä

Lahdessa toteutettiin viime keväänä laaja liito-oravakartoitus, jonka tulokset herättävät huolta kannan taantumisesta. Liito-oravia on nyt arviolta puolet vähemmän kuin kymmenen vuotta sitten.

Liito-oravien elinpiirien ja naaraiden määrä oli selvästi vähentynyt kevään 2023 kartoituksissa verrattuna aiempiin Lahden kaupungin metsissä vuosina 2014–2016 tehtyihin kartoituksiin.

Kevään 2023 kartoitusalueelta, joka oli laajuudeltaan 4812 hehtaaria, löydettiin yhteensä 35 liito-oravan esiintymisaluetta eli elinpiiriä. Suurin osa näistä elinpiireistä sijoittuu Salpausselän pohjoispuolelle. Elinpiiri on alue, jota liito-orava käyttää elämänsä aikana ruokailuun, lepoon, liikkumiseen ja pesimiseen.

Liito-oravalla edelleen vakaa kanta Lahden metsissä

Lajin taantumisesta huolimatta liito-oravalla on edelleen vakaa kanta Lahden metsissä.

– Liito-oravan esiintyminen kaupungin metsissä kertoo metsien hyvästä laadusta ja suurista monimuotoisuusarvoista, toteaa kaupungin luonnonsuojeluvalvoja Mia Honkanen.

Liito-orava suosii kuusivaltaisia vanhoja ja varttuneita metsiä, joissa on lehtipuita ravinnoksi, luonnonkoloja pesintään ja lahopuustoa. Tämän tyyppiset metsät hyödyntävät myös muuta lajistoa, kuten linnustoa.

Liito-orava on uhanalainen laji. Pääsyynä kannan taantumiseen on pidetty elinympäristöjen katoamista ja kulkuyhteyksien katkeamista. Valitettavasti myös muutamalla Lahdessa tutkitulla yksityismetsäkohteella hakkuut olivat tuhonneet lajin elinympäristön.

Lahden kartoituksesta vastanneen luontokartoittaja Timo Metsäsen mukaan liito-oravakanta voi vaihdella vuosittain, eikä näitä vaihtelun syitä tarkkaan tunneta. Kevään 2023 osalta Lahdessa jätöksiä löydettiin poikkeuksellisen niukasti usealta kohteelta, lisäksi moni aikaisempi reviiri oli autio. Alhaisen kannan lisäksi papanoiden vuosittaiseen löytyvyyteen voivat vaikuttaa muuttuvat tekijät, kuten talven ja kevään lumiolosuhteet tai ilmeisen hyvä koivun siemensato. Liito-oravat ruokailevat tällöin enemmän koivuissa ja papanoita kertyy mahdollisesti vähemmän tarkemmin inventoitujen kuusten ja haapojen tyville.

– Tulkintaa vaikeuttaa se, ettei meillä myöskään ole tietoa Lahden ulkopuolisten alueiden liito-oravakannan muutoksista, muistuttaa Metsänen.

Nyt on paras aika liito-oravahavaintojen tekemiseen

– Liito-oravan suojelun kannalta on hyödyllistä, että tehdyssä selvityksessä on käsitelty myös liito-oravan kulkuyhteyksien laatua, toteaa Mia Honkanen.

– Etenkin elinalueiden välisiin heikkoihin yhteyksiin kaupungin mailla tulisi nyt kiinnittää huomiota ja miettiä ratkaisuja yhteyksien parantamiseksi. Tämä on oleellista etenkin niissä tilanteissa, joissa esiintymien autioitumista on tapahtunut, Honkanen sanoo.

Paras aika liito-oravahavaintojen tekemiseen on juuri nyt käsillä. Mikäli löydät liito-oravan jätöksiä tai onnistut näkemään lajin, ilmoita havaintosi laji.fi -portaalin ja kaupungin luonnonsuojeluvalvojalle.

Lisätiedot