Hyppää sisältöön

Lahden lukiokoulutuksen ops-luonnos 2021 lausuntokierroksella

Lahden lukiokoulutuksen opetussuunnitelma, ops-luonnos on parhaillaan lausuntokierroksella pe 12.2. asti. Uusi ops tuo eniten muutoksia opetuksen toteuttamiseen, opiskelijan ohjaukseen ja tukemiseen sekä opiskelijan oppimisen ja osaamisen arviointiin.

Lukiojohtaja Heikki Turunen kertoo, että uudessa opetussuunnitelmassa oppimisen edistämisen painopiste on opiskelijoiden työskentelyosaamisen ja -asenteen tukemisessa ja ohjaamisessa.
– Normaalin lukio-opetuksen lisäksi entistä enemmän kiinnitetään huomiota opiskelijoiden valmiuksiin pärjätä kansainvälisessä maailmassa.
– Tärkeää on myös se, että opiskelijalle muodostuu mahdollisimman realistinen kuva korkea-asteen ja työelämän vaatimuksista, Turunen jatkaa.

Lausuntoa pyydetään muun muassa kaupungin ja yksityisten lukioiden opettajilta, opiskelijoita edustavilta opiskelijakunnilta, vanhempainyhdistyksiltä, peruskouluilta, nuorisovaltuustolta, Lahden seudun vanhemmat ry:ltä, Koulutuskeskus Salpauksesta ja LAB-ammattikorkeakoululta.

Lahden lukiokoulutuksen opetussuunnitelma perustuu OPH:n opetussuunnitelman perusteisiin 2019.  Luonnosta ovat olleet työstämässä lukioiden rehtorit, opetushenkilöstö sekä opiskelijoita lukioiden opiskelijakunnista. Sivistyslautakunta käsittelee opetussuunnitelmaa helmikuun 2021 kokouksessaan. Määräaikaan mennessä toimitetut lausunnot huomioidaan lautakunnan esittelyssä.  

Ops-luonnos, pdf löytyy Lahden kaupungin lukiokoulutuksen verkkosivuilta. Lausunnot on pyydetty toimittamaan perjantaihin 12.2.2021 klo 15.00 mennessä kaupungin kirjaamoon.

Lisätietoja

lukiojohtaja Heikki Turunen, puh. 044 716 1330, heikki.turunen@lahti.fi

Uusi ops tuo eniten muutoksia opetuksen toteuttamiseen (luku 3), opiskelijan ohjaukseen ja tukemiseen (luku 4) sekä opiskelijan oppimisen ja osaamisen arviointiin (luku 5).