Hyppää sisältöön

Lahden Nuorisoteatterin 60-vuotisjuhlakevät jatkuu toukokuussa

Teatterineuvos Matti Aro perusti vuonna 1953 kaupunginteatterin iltanäyttelijöiden teatterikoulun, jota melko pian alettiin kutsua Nuorisoteatteriksi. Varsinaisesti toiminta alkoi 24.5.1962 ja Lahteen perustettiin Suomen ensimmäinen kunnallinen nuorisoteatteri. Lahden Nuorisoteatteri täyttää tänä vuonna huimat 60 vuotta, ollen vanhin nuorisoteatteri Suomessa.  

Juhlavuoden ensimmäinen ensi-ilta oli maaliskuussa, jolloin ensi-iltansa sai näytelmä Pikku prinssi. Näytelmän esitti Nuorisoteatterin nuorempien ryhmä (12–16-vuotiaat) ja sen ohjasi Sanna Heiskanen. Pikku prinssillä oli julkisia esityksiä yhteensä neljä, joista kaksi oli loppuunmyytyjä. Lisäksi näytelmää esitettiin Lahden keskustan lähikoulujen 4.–6.-luokkalaisille viisi kertaa. Kaiken kaikkiaan näytelmän näki lähes 1000 katsojaa!  

Eros ja Psykhe sykähdyttää

Lahden Nuorisoteatterin juhlakevään toinen ensi-ilta on näytelmä Eros ja Psykhe, jonka esittää Nuorisoteatterin vanhempien ryhmä (16–22-vuotiaat). Näytelmän ohjaajana toimii Väinö Weckström. Eeva-Liisa Mannerin kirjoittama Eros ja Psykhe oli Lahden Nuorisoteatterin historian ensimmäinen produktio. Juhlavuoden kunniaksi nuorisoteatterilaiset valmistavat saman tekstin uudella ja raikkaalla otteella. 

Eeva-Liisa Manner: ”Tämä on surullinen tarina Eroksesta ja Psykhestä, surullisempi kuin antiikin taru, joka oli toiveuni. Koska nykyaika rakastaa enemmän sensaatioita kuin runoutta, olen tahdikkaasti turmellut legendaa, että se olisi vaikuttavampi. Minun tarinassani henkilöt eivät opi mitään, heidän elämänsä on sarja kuvitelmia ja tappioita. Mutta illuusiot työntävät maailmaa kuin tuuli pientä, epätoivoista laivaa, jonka jokainen satama on pettymys. Kohdatkaamme siis heidät Ikävyyden satamassa.” 

Näytelmän ensi-ilta lauantaina 21.5. on kutsuvierasnäytös, johon ovat tervetulleita kaikki vanhat ja uudet nuorisoteatterilaiset.  

ENSI-ILTA: la 21.5.2022 klo 15.00 (KUTSUVIERASNÄYTÖS)
ti 24.5. klo 19.00
su 29.5 klo 15.00 

ARVIOITU KESTO: 1 h 15 min
IKÄSUOSITUS: Yli 14-vuotiaille
LIPUT: 8 €/hlö  

VARAUKSET: verkkokauppa.lahti.fi, liput.lahti@gmail.com ja p. 044 716 1601 (arkisin klo 9–15)
Pikkuteatteri, Loviisankatu 8 

www.lahti.fi/lahdennuorisoteatteri
Esityksen oikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy. 

Lisätiedot

Aihealueet