Hyppää sisältöön

Lah­den pal­ve­lu­lii­ken­ne uu­dis­tuu: LEM­PI-lin­jat aloit­ta­vat lii­ken­nöin­nin

LEMPI-palveluliikenne on kutsupohjaista ovelta ovelle palvelua.

LEMPI-liikenne on 1. heinäkuuta Lahdessa alkavaa uudenlaista palveluliikennettä. LEMPI-liikenne korvaa aiemmin alueella ajaneen HELMI-liikenteen. Liikenteen järjestää Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän sijaan Lahden seudun liikenne ja liikennettä operoi Lehtimäen Liikenne Oy.

Palveluliikenne on joukkoliikennettä, joka on tavallista linjaliikennettä joustavampaa. Reittejä ajetaan pienemmällä kalustolla ja bussit ovat esteettömiä. Palveluliikenteen aikataulut ovat väljiä ja matkustaja voidaan noutaa sovitusta osoitteesta ovelta ovelle periaatteella.

Ikärajat poistuvat ja vuoroja lisätään

LEMPI-liikenne on kaikille avointa kutsupohjaista joukkoliikennettä. Palvelussa ei ole ikä- tai kuntoisuusvaatimuksia, eikä käyttämiseen tarvita erillisiä todistuksia tai lupapäätöksiä. Aiemmin palveluliikenne oli vain yli 60-vuotiaiden lahtelaisten käytettävissä.

Palvelutarjonta kasvaa kahdesta autosta neljään autoon, sekä reitit ja aikataulut muuttuvat. Autot liikennöivät omalla reittialueellaan ja tekevät käyntejä Lahden keskustaan viikon jokaisena arkipäivänä klo 8.00–15.00.

Vuorot ajetaan esteettömällä kalustolla, eli autoissa on pyörätuoliramppi, paikka pyörätuolille sekä useammalle rollaattorille ja kauppakasseille. Autot ovat normaalia kaupunkiliikennekalustoa pienempiä ns. minibusseja. Kuljettaja avustaa tarvittaessa matkustajan kyytiin ja kyydistä pois.

Matkustaminen

LEMPI-linjojen alueet jakautuvat pohjoiseen, itäiseen, eteläiseen ja läntiseen Lahteen. Jokainen LEMPI-auto käy reitillään Lahden keskustassa. LEMPI -linjat ajavat saman reitin kolme kertaa päivässä arkisin klo 8-15 välillä. Tarkempi reitti ja aikataulu määräytyvät tilausten perusteella ja auto voi poiketa reitiltään tilausten mukaan.

Kyyti tilataan soittamalla puhelimitse oman alueen LEMPI-linjan puhelinnumeroon. Kuljetustilaukset tulisi tehdä ennakkoon, mielellään edellisenä arkipäivänä.

LEMPI-linjoilla matka maksetaan Lahden seudun liikenteen hinnaston mukaan. Maksutapana autoissa käy Waltti-matkakortti, LSL:n mobiililippu, lippuautomaatista ostettu lippu tai käteinen ja matkan hinta määräytyy valitun maksutavan mukaan. Edullisinta matkustaminen on Waltti-matkakortilla, jolloin 65 vuotta täyttäneet voivat hyödyntää seniorialennuksen klo 9-14 ja matkan hinta on 1,70 euroa. Seniorilipun voimassaoloajan ulkopuolella ja alle 65-vuotiaan aikuisen arvolipun hinta on 2,50 euroa. Käteisellä maksettaessa matkan hinta on 3,40 euroa.

Puhelinnumerot

LEMPI1 Etelä-Lahti

p. 044 413 9001

LEMPI2 Itä-Lahti

p. 044 413 9002

LEMPI3 Pohjois-Lahti

p. 044 413 9003

LEMPI4 Länsi-Lahti

p. 044 413 9004

Lisätietoja ja reittikartat Lahden seudun liikenteen LEMPI-liikenne – sivulta