Hyppää sisältöön

Lahden seudun ympäristökatsaus vuodesta 2021 on julkaistu

Vuosittainen katsaus rakentaa kuvaa Lahden ympäristön tilasta ja tarjoaa tärkeää taustatietoa päättäjille.

Seudullinen ympäristökatsaus tarjoaa tietoa alueen kunnissa tehtävästä ympäristötyöstä ja seuraa ympäristön tilaa mittaritiedon avulla. Katsauksessa esitellään myös tulevaisuuden suunnitelmia ja haasteita.

Ympäristöpääkaupunkivuosi nosti seudulla tehtävän ympäristötyön maailmanlaajuiseen valokeilaan. Lahden tärkeät tavoitteet kuten hiilineutraalius ja kiertotalous olivat vahvasti esillä.

–Lisäksi toimme näkyväksi meille jatkossa tärkeitä teemoja, ympäristöpääkaupunkivuoden perintöä eli sähköistä liikennettä, luonnon hyvinvointi- ja terveysvaikutuksia ja hiilineutraalia rakentamista, kertoo ympäristökoordinaattori Aino Kulonen.

Pitkäjänteisen ympäristötyön hedelmät näkyvät esimerkiksi päästöjen pienenemisenä ja energiankulutuksen laskuna. Pandemian vaikutuksesta autoliikenteen määrät kääntyivät Lahdessa laskuun, mutta trendi jäänee väliaikaiseksi.

Katsaus osoittaa, että parannettavaakin riittää. Luonnonsuojelualueiden osuus kaupungin pinta-alasta on pysynyt jo vuosia noin kahdessa prosentissa, mutta valmisteilla oleva uusi luonnonsuojeluohjelma korjaa tilannetta.

–Pohjavesien kemiallinen tilan parantamiseen ei ole nopeasti vaikuttavia keinoja. Lahti-pohjavesialuetta pilaavien aineiden päästöt ovat loppuneet jo vuosikymmeniä sitten. Ennaltaehkäisevä pohjavesiensuojelu on siis erittäin tärkeää, Kulonen toteaa.

Tutustu ympäristökatsaukseen

Lahden seudun ympäristökatsaus 2021.

Painetun version voi noutaa Lahti-Pisteestä Trion palvelutorilta tai BW Towerin aulasta (Askonkatu 2).

Lahden kaupungin keräämään laajempaan ympäristömittariaineistoon voi tutustua Lahden ympäristövahti-palvelussa.

Lahden seudun ympäristökatsausta on julkaistu vuodesta 2002 alkaen. Tutustu aiempiin katsauksiin.

 

Aino Kulonen esittelee ympäristökatsausta – katso lyhyt video