Hyppää sisältöön

Lahden syntymäpäivää juhlitaan kauppatorilla 1.11.    

Lahden kaupunki täyttää 117 vuotta 1.11. Syntymäpäivä alkaa Aleksanterinkadun talvivalojen sytyttämisellä klo 17. Kaikille avointa, yhteistä juhlaa vietetään kauppatorilla klo 17–18. 

Kauppatorin lavan ohjelmassa kuullaan Gaudia-lukion opiskelijoista koostuvan bändin tekemä synttäribiisi Lahdelle sekä juhlan lopuksi Finlandia-hymni lukiolaisten kuoron esittämänä. Lahden kaupungin tervehdyksen tuovat Lahden kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Juha Rostedt ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sirkku Hildén teemalla Yhteinen kaupunki, yhteiset päätökset.

Kaupungin syntymäpäivään kuuluvat perinteisesti ansioituneiden lahtelaisten huomioiminen. Lahti-seura julkistaa Vuoden lahtelainen -tunnustuksen saajan ja tilaisuudessa kuullaan vuoden 2022 Lahden mitalin saajan haastattelu.

Partiolaiset tuovat valoa juhlaan soihduillaan. Kaupunkilaisille tarjotaan kahvit ja heitä pyydetään kertomaan, miten he haluaisivat tulevaisuudessa viettää Lahden syntymäpäivää. Juhlayleisö voi tuoda valoa torille led-lyhdyillä.

Tapahtuman järjestää Lahden keskusta-alueen kumppanuuspöytä, joka on vapaaehtoisten asukkaiden vaikuttamiskanava. Lahdessa toimii neljä alueellista kumppanuuspöytää: eteläinen, itäinen, pohjoinen ja keskustan kumppanuuspöytä. Mukana on kaupunkilaisia ja eri yhteisöjen edustajia. Kumppanuuspöytien tavoitteena on edistää oman alueensa yhteisöllisyyttä, viihtyisyyttä, elinvoimaisuutta ja sitä kautta lisätä vuoropuhelua koko kaupungissa.

Lahden syntymäpäiväviikolla järjestetään erilaisia teemaan liittyviä tapahtumia.
Tutustu koko viikon ohjelmaan.
Tutustu Aleksanterinkadun talvivalojen tarinaan.

Lisätietoja

Aihealueet