Hyppää sisältöön

Lahti esittää konkreettisia koulutus- ja työllisyystoimia

Lahden kaupunki esitteli tänään ministerivierailulla konkreettisen toimenpidelistauksen, jolla voidaan vaikuttaa Lahden seudun työllisyyteen ja elinvoimaan.
kuvituskuva

– Meillä on valmiina joukko toimenpiteitä, joita voidaan nopeasti toteuttaa yhteistyössä valtion, yritysten, kaupungin ja oppilaitosten kanssa. Ensin tarvitaan kuitenkin valtion suunnasta päätöksiä, toteaa Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timonen.

Lahden työllisyys- ja elinvoimaehdotus valtiolle sisältää koulutuspaketit irtisanotuille työntekijöille, yhtenä uutena avauksena on LAB-ammattikorkeakoulun sähkö- ja automaatiotekniikan insinöörikoulutus. Kaupunki esittää myös LUT-yliopiston sähkötekniikan tutkimusprofessuuria Lahteen. Koulutus- ja tutkimuspaketit tukevat sähköisen liikenteen ja infrastruktuurin kehitystä.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä, kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari sekä sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen vierailivat tänään Lahdessa ja keskustelivat Lahden työllisyystilanteesta ja tukimahdollisuuksista kaupunginjohtaja Pekka Timosen kanssa.  Ministerit vierailivat aamulla myös Jokimaan bussikoritehtaalla.

Lahden Jokimaalla bussikoreja valmistava SOE Busproduction Finland Oy lopettaa tuotantonsa Lahdessa. Työttömäksi jää vähintään 260 ihmistä. Ruotsalaisen Scanian tytäryhtiönä toimiva bussitehdas on alansa johtava valmistaja Suomessa. Tehtaan henkilöstövahvuus on 342.

Elinkeinoministeri Mika Lintilän mukaan Lahteen pyritään osoittamaan lisäresursseja työllisyyspalveluihin. Lintilän mukaan Lahdessa kannattaa hyödyntää osaavien bussinrakentajien resurssi ja autoilun sähköistyminen.

– Näkisin hyvänä, jos pystyttäisiin muuntokoulutuksen kautta rakentamaan koulutusta näille työntekijöille niin, että Lahteen voitaisiin perustaa sähköisen autoilun klusteri. Näen siihen kaikki mahdollisuudet, kommentoi ministeri Lintilä.

Lahden kaupungin esitys Sähköistyvän Suomen elinvoimapaketista tukee hallitusohjelman tavoitteita ja toteuttaa Euroopan Green Deal -ohjelman ja Kestävän kehityksen tavoitteita. Lahti on Euroopan ympäristöpääkaupunki vuonna 2021.

Lisätietoja:

Aihealueet