Hyppää sisältöön

Lahti ja Hemsö sopivat Paavolan kampuksen kaupasta – uusi kampus tuo yhteen oppijat päiväkoti-ikäisistä aikuisopiskelijoihin

Lahden keskustaan rakentuvalle kampukselle tulee muunneltavia ja monikäyttöisiä tiloja eri-ikäisille oppijoille. Tavoitteena on vireä ja osallistumiseen kannustava oppimisympäristö.

Yhteiskuntakiinteistöihin erikoistunut Hemsö ja Lahden kaupunki ovat allekirjoittaneet kauppasopimuksen Paavolan kampuksen rakennuksista. Kaupan arvo on noin 80 miljoonaa euroa. Lahden kaupunki jää tiloihin vuokralaiseksi 20 vuoden vuokrasopimuksilla. Tontit säilyvät kaupungin omistuksessa ja kaupunki vuokraa maan Hemsölle pitkäaikaisilla maanvuokraussopimuksilla.

Paavolan kampus on Lahden Tilakeskuksen historian suurin hanke. Se toteutetaan vaiheittain vuosina 2020–2023. Kaupan myötä Hemsö vastaa kampuskokonaisuuden toteutuksesta, rakennusurakoiden läpiviennistä sekä rakennusten pitkäjänteisestä ylläpidosta ja korjauksista.

Uusi kampus muodostuu alueella jo sijaitsevista rakennuksista sekä uudisrakennuksista. Nykyiset rakennukset perusparannetaan ja tilat muokataan joustaviksi ja opetuksen eri tarpeisiin muunneltaviksi. Kampukselle sijoittuvat Tiirismaan peruskoulu, Kannaksen ja Tiirismaan lukiot yhdistävä uusi lukio, Humpulan päiväkoti, Wellamo-opisto sekä Taide- ja muotoilukoulu Taika.

Paavolaa käyttää sen valmistuttua noin 2 500 lasta ja nuorta. Kokonaisuudessaan kampusrakennusten pinta-ala on noin 30 000 neliömetriä.

Hemsön Suomen-maajohtaja Jarkko Leinonen sanoo, että näin laajan kampusalueen rakentaminen kaupungin keskustaan on Suomessa ainutlaatuista.

”Paavolaan syntyy elävä ja monikäyttöinen kampus, joka muovautuu ajassa. Meidän vastuullamme on viedä pitkälle suunniteltu kokonaisuus maaliin ja kehittää aluetta yhdessä Lahden kaupungin kanssa niin, että se palvelee käyttäjiään kauas tulevaisuuteen.”

Lahden toimitilajohtaja Jouni Arolan mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta, kun kaupunki ulkoistaa tämän kokoluokan hankkeen ja kiinteistöomistamisen.

”Kaupungin tehtävä on tarjota toimivat, terveelliset ja turvalliset tilat kaupunkilaisille. Kiinteistöjen omistaminen ei ole itseisarvo. Hemsöstä saimme vakaan yhteistyökumppanin”, Arola sanoo.

Kiinteistökauppa ja vuokrauksen periaatteet hyväksyttiin tammikuussa kaupungin konserni- ja tilajaostossa, marraskuussa 2020 allekirjoitetun aiesopimuksen mukaisesti. Tekninen ja ympäristölautakunta päätti maanvuokraussopimuksista helmikuun alussa. Kauppasopimus allekirjoitettiin 25. helmikuuta.

Yhteisöllinen, innostava ja osallistava oppimisympäristö

Paavolaan rakentuu Suomessa ainutlaatuinen oppimisen ympäristö, joka tuo yhteen oppijat päiväkoti-ikäisistä aikuisopiskelijoihin. Osa tiloista on oppilaitosten omia, osa muunneltavia ja yhteiskäyttöisiä. Yhteinen kampus antaa mahdollisuuden jakaa tietoja ja taitoja eri-ikäisten oppilaiden kesken.

Kampuksen hankesuunnittelu käynnistyi 2017 ja varsinainen suunnittelutyö vuoden 2018 lopulla. Muunneltavuuden ja monikäyttöisyyden lisäksi suunnittelua ovat ohjanneet muun muassa terveellisyyden, turvallisuuden, energiatehokkuuden ja ekologisuuden periaatteet.

Hemsö omistaa Suomessa noin 100 000 neliötä oppilaitoskiinteistöjä. Kaikkiaan Hemsön omistuksessa on 53 peruskoulukiinteistöä ja 20 lukiota, joissa opiskelee yhteensä 25 000 oppilasta.

Lisätietoja

Jouni Arola
toimitilajohtaja, Lahden kaupunki
050 559 4227
jouni.arola@lahti.fi

Jarkko Leinonen
maajohtaja, Hemsö
0400 150 841
jarkko.leinonen@hemso.se