Hyppää sisältöön

Lahti teko -tunnustus myönnettiin Kalevan kisojen järjestäjäorganisaatiolle ja IRONMAN 70.3 MM-kisojen toteuttajalle

Valtuustotoimikunta on kokouksessaan 8.11.2023 päättänyt, että Lahti teko -tunnustus myönnetään Kalevan kisojen järjestäjäorganisaatiolle ja IRONMAN 70.3 MM-kisojen toteuttajalle.

Lahti teko -tunnustus myönnettiin IRONMAN 70.3 MM-kisojen kilpailunjohtaja Tiina Boman pitkäjänteisestä työstä, minkä tuloksena Lahdesta on kasvanut kansainvälisen tason triathlonkaupunki. Menestyksellinen työ kruunattiin IRONMAN 70.3 MM-kilpailujen toteutuksella Lahdessa 26.–27.8.2023. Boman on lisäksi omalla esimerkillään innostanut suomalaisia ja lahtelaisia triathlonharrastuksen pariin.

Ensimmäistä kertaa Suomessa järjestettyihin triathlonin puolimatkan MM-kilpailuihin osallistui 5 500 urheilijaa 115 eri maasta. Tapahtuma toi Lahden alueelle 15 000 kansainvälistä kisavierasta, jotka viipyivät tapahtumassa keskimäärin 6 vuorokautta. Lähes 63 000 majoitusvuorokautta, ravintoloiden sekä monien muiden palvelujen hyödyntäminen alueella takasivat sen, että tapahtuman aluetaloudellinen vaikuttavuus kipusi lähelle 30 miljoonaa euroa, josta majoitustuloa oli noin 16 miljoonaa euroa. (uutinen 13.12.2023)

Lahti-teko tunnustuksen saavat myös Kalevan kisojen järjestäjäorganisaatiosta pääsihteeri Janne Harjula, järjestelytoimikunnan johtaja Pekka Mäki-Reinikka sekä kilpailujohtajat Markku Hölsö ja Jarkko Mantila sekä viestinnästä vastannut Anna-Kaisa Packalen.

Yleisurheilun SM-kisoja eli Kalevan kisoja on järjestetty jo vuodesta 1907 lähtien. Kalevan kisat järjestettiin heinäkuussa 2023 Lahdessa kuudetta kertaa. Järjestelyorganisaatio onnistui tapahtuman järjestelyissä erinomaisesti 450 vapaaehtoisen tuella. Lahden Ahkeran urheilullisesti tuloksekas kausi huipentui Kalevan kisojen osalta lähes 20 000 kävijään. Kisojen aluetaloudellinen vaikuttavuus oli 1,5 miljoonan euroa.

Valtuustotoimikunta myöntää Lahti teko -tunnustuksen tärkeästä, sykähdyttävästä teosta tai toiminnasta Lahden kaupungin kehittämisen edistämiseksi. Tällaisia tekoja ovat esimerkiksi Lahden kaupungin mielikuvan kohottaminen, ympäristö- tai vastuullisuusteko, tutkimustyö tai toiminta, joka on lisännyt kaupungin elinvoimaa tai kasvua.

Tilaisuudessa tunnustukset luovutti kaupunginvaltuuston varapuheenjohtajat Rami Lehto ja Pekka Komu.

Tunnusten vastaanottajien lisäksi tilaisuuteen osallistui valtuustotoimikunta, kaupunginjohtaja ja kaupungin johtoryhmän jäseniä.

Lisätiedot

Lahden kaupunki
Anniina Kovero, hallintojohtaja, 044 7161 416

korjattu 14.12.2023 klo 14.56 tunnustusten luovuttajat