Hyppää sisältöön

Lanu-puisto täyttää 30 vuotta – lahtelaiset yhdistykset ja muut toimijat kokoavat yhdessä monipuolista ohjelmaa

Kuvataiteilija Olavi Lanun suunnittelema veistospuisto Kariniemen mäellä innosti eri toimijat ideoimaan ja toteuttamaan tapahtumia juhlavuoden aikana.

Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva kutsui lahtelaisia yhteisöjä keskustelemaan Lanu-puistosta 30-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Tausta-ajatuksena oli innostaa eri toimijoita tekemään yhdessä Lanu-puiston juhlavuotta.

Tapaamisessa nousi vahva halu tehdä juhlavuodesta yhteistuumin tapahtumatäytteinen. Mukaan lähti iso joukko kulttuuri-, luonto- ja matkailualan toimijoita.

– On ollut hienoa todeta, kuinka tärkeäksi ja merkitykselliseksi puisto koetaan. Monet paikalliset toimijat haluavat lisätä tietoisuutta siitä, miten ainutlaatuinen ja hieno paikka meillä on täällä Lahdessa, museoamanuenssi Liisa Mäkitalo kertoo.

Kesäkaudella on muun muassa eri teemaisia opastuksia, villiyrttikävelyjä, valokuvatapahtuma, konsertti ja muisteluhetki Olavi Lanusta. Juhlavuoden kohokohta on Lanun syntymäpäivä 10. heinäkuuta, jolloin on myös Suomen kuvataiteen päivä. Syksyllä Kino Iiriksessä esitetään Lanusta kertovaa dokumenttia, jonka on ohjannut Keijo Skippari. Esitykset ovat yleisölle maksuttomia.

Ohjelma elää kevään ajan

Juhlavuoden ohjelma elää edelleen. Liisa Mäkitalo kannustaakin olemaan yhteydessä, jos jokin toimija haluaa järjestää Lanu-puistoon liittyvää ohjelmaa tälle vuodelle.

– Lanu-puisto on upea taide-, luonto- ja liikuntakohde. Siellä taide ja luonto sulautuvat yhteen vaivattomasti. Se on todellinen mielenrauhan tyyssija, kontrasti kiireiselle kaupunkielämälle. Myös lapsille se on jännittävä paikka, Mäkitalo tuumii.

Lanu-puisto koostuu 12 veistoksesta, jotka pystytettiin vuosina 1989–92. Lue lisää Lanu-puistosta Lahden kaupungin verkkosivuilta.

Eri toimijat jakavat tietoa Olavi Lanusta ja juhlavuoden tapahtumista Facebookissa Lanu-puisto 30 vuotta -sivulla, joka kannattaa ottaa seurantaan. Kuka tahansa Lanu-puistossa kävijä voi ottaa osaa juhlavuoteen paitsi osallistumalla tapahtumiin myös jakamalla omia tunnelmiaan sosiaalisessa mediassa #lanupuisto30 -tunnusta käyttämällä.