Hyppää sisältöön

Lapsen oikeuksien päivää 20.11. juhlitaan liputtamalla ja juhlavalaistuksella

Tämä vuosi on ensimmäinen, kun kansainvälinen lapsen oikeuksien päivä 20.11. on merkitty kalentereihin vakiintuneena liputuspäivänä. Lapsen oikeuksien viikko 16. - 22.11. on toiminnallinen teemaviikko, teemana tänä vuonna lapsen oikeus tulevaisuuteen.

Muistattehan vetää liput salkoon lapsen oikeuksien kunniaksi perjantaina 20.11.! Juhlapäivän kunniaksi Lahdessa juhlavalaistaan kaupungintalo, radiomastot, hyppyrimäet ja Sibeliustalo. Teemavalaistuksen saavat myös Lahti Energian toteuttamana Kymijärven voimalaitos, Lahden matkakeskuksen tunneli ja Rautatienkatu.

Kansainvälinen lapsen oikeuksien päivä on YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen syntymäpäivä. Lapsen oikeuksien sopimus hyväksyttiin 31 vuotta sitten. ​

Lapset kokijana ja tekijänä 2020

Teemaviikolla päiväkodeissa keskustellaan lasten kanssa lapsen oikeudesta tulevaisuuteen sekä lasten tarpeiden huomioon ottamisesta, hyvinvoinnin edistämisestä ja turvaamisesta. Keskustelutilanteissa ja koulujen oppituokioissa hyödynnetään Lasten oikeuksien viikon yhteisiä oppimateriaaleja.

Wellamo-opistossa Lasten- ja nuorten taiteen perusopetus ottaa koko viikoksi haltuun Wellamo-opiston Instagram-tilin päivityksen. Luvassa on kuvia lasten töistä, animaatioita, musiikki- ja tanssivideoita. Oppimisympäristö pedanetissä pääsee tutustumaan lasten liikunta- ja kielikursseihin.

Päiväkodeissa ja perhepäivähoidossa juhlitaan ja tanssahdellaan itsenäisyyspäivän etkoilla tai jatkoilla perinteisten Sibeliustalon tanssiaisten sijaan.

Tapahtumia turvallisesti

Launeen perhepuistossa vietetään Lapsen oikeuksien päivää 20.11.2020 klo 15 – 17. Ohjelmassa on keppihevostelua, makkaranpaistoa, ulkopelejä ja -leikkejä. Tapahtuma on maksuton. Tapahtuma toteutetaan Päijät-Hämeen perhekeskusverkoston yhteistyönä, mukana MLL Lahden yhdistys, PHHYKY, Dila, Lahden ensi- ja turvakoti ry, Lahden kaupungin varhaiskasvatuspalvelut sekä Lahden Seurakuntayhtymä. Järjestäjät toivovat, että paikalle tullaan vain täysin terveenä ja huolehdithan käsi- ja yskimishygieniasta sekä turvaväleistä.

Lastenkulttuurikeskus Efekti järjestää Sirkus Efektoksen esityksiä, joita Lapsen oikeuksien viikolle osuu Lahdessa kaksi. Maanantaina esiinnyttiin jo Rakokiven koulussa ja keskiviikkona 18.11. Jalkarannan koulussa oppilaille ja eskareille. Esitys kertoo kiertävästä eläinsirkuksesta, jossa eläimet nousevat kapinaan sirkuksen vanhoja asenteita kohtaa. Eläimet pääsevät kertomaan yleisölle oman tarinansa. Esitys huipentuu finaalinumeroon, jossa otetaan sirkusta pyörittävän tirehtöörin asenteista mittaa.

Kiertue vierailee syksyn aikana jokaisessa Päijät-Hämeen kunnassa. Esityksiä on yhteensä yli 60. Esitykset toteutetaan turvallisesti ulkoilmassa turvavälit ja muut rajoitukset huomioiden. Efekti on Päijät-Hämeen alueella toimiva lastenkulttuurikeskus, jonka kautta järjestetään kulttuuritarjontaa alueen päiväkoteihin ja kouluihin.

Lahden kaupunginteatterissa esitetään lastennäytelmä Katto Kassista 20.11. kello 18.30  ja 21.11. kello 13.00. Lisätietoja Lahden kaupunginteatterin kotisivuilta www lahdenkaupunginteatteri.fi

Lahden kaupunginorkesteri jakaa tällä viikolla somessa lapsille suunnattuja konsertteja ja muita tallenteita.

8-luokkalaisille suunnattu ennalta ehkäisevän päihdetyön’’Järkee vai ei?’’  – tapahtuma toteutetaan tänä vuonna verkossa 16. – 27.11.2020. ’’Järkee vai ei?’’ -tapahtumassa kasit tutustuvat teemoihin: pelaaminen, huumausaineet, sosiaalinen media ja itsetunto pelimäisellä oppitunnilla Seppo-ohjelmaa hyödyntäen. Opettajat ilmoittavat luokkansa mukaan tapahtumaan ja tehtävät suoritetaan osana koulunkäyntiä.

Taustaa

Lapsen oikeuksien perustana on YK:n yleissopimus lapsen oikeuksista. Sopimus on hyväksytty YK:n yleiskokouksessa vuonna 1989. Suomi on saattanut sopimuksen voimaan lailla vuonna 1991. Sopimuksen mukaan lapsia ovat alle 18-vuotiaat.

Lahden kaupunki on yksi UNICEFin Lapsiystävällisistä kunnista. Tunnus edellyttää sitoutunutta ja aktiivista kehittämistyötä lapsen oikeuksien edistämiseksi. Keväällä 2018 toisen kerran myönnetty tunnustus on voimassa neljä vuotta. Lapsiystävällinen kunta -toimintamalli perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen.

Lisätietoja

Lapsen oikeudet: https://www.lapsenoikeudet.fi/lapsen-oikeuksien-paiva-ja-viikko/

UNICEF

Lapset tarvitsevat myös sinua, kenties enemmän kuin koskaan!

Näytä, että olet aina lasten puolella

Muista hashtagit:

#lapsenoikeudet #oikeustulevaisuuteen #lastenpuolella #LapsiystävällinenKunta