Hyppää sisältöön

Lapsille ja nuorille uusia maksuttomia harrastusmahdollisuuksia asukastoiveiden perusteella

Tammikuussa 2024 käynnistyy osallistuvan budjetoinnin asukastoiveiden perusteella lasten ja nuorten uusia maksuttomia harrastusmahdollisuuksia. Tarjolla on muun muassa parkouria, tanssikursseja sekä pallopelivuoroilla pingistä, sulkapalloa ja pickleballia. Lisätietoja ja tarkemmat kellonajat löytyvät HarrasteLahti.fi -sivustolta.

Kaupunki toteuttaa 41 osallistuvan budjetoinnin asukasideaa vuonna 2024. Asukkaat toivoivat muun muassa lapsille ja nuorille maksuttomia harrastusmahdollisuuksia. Lisätietoa osallistuvan budjetoinnin toteutettavista ideoista löytyy kaupungin lahti.fi/osbu -verkkosivuilta.

Liikuntavuoroja perheiden yhteiseen liikkumiseen

Tammi- ja helmikuussa temppuillaan Kärpäsen, Rakokiven. Launeen ja Mukkulan koulujen liikuntasaleissa lauantaina aamu- ja iltapäivisin. Vuorot ovat tarkoitettu perheiden yhteiseen liikkumiseen. Ohjauksesta vastaa Parkour Akatemia. Maksutonta parkouria perheille ja lapsille – Harrastelahti – Harrastelahti

Nuorille vapaita pallopelivuoroja ja ohjattua toimintaa

Liikuntapalvelut järjestävät yhteistyössä Joutjärven palloilukeskuksen kanssa kaksi pelivuorotuntia alle 18-vuotiaille 11.1.–11.5.2024. Pelaamaan pääsee maksutta niin pingistä, sulkapalloa kuin pickleballiakin. Vuorot ovat torstaisin kello 17–18 ja lauantaisin kello 15–16.

Vuorot sisältävät pelivälineet ja niihin tulee ilmoittautua viimeistään vuorokautta ennen suoraan Joutjärven palloilukeskukselle. Pingis, sulkapallo ja pickleball vuoroja alle 18 -vuotiaille – Harrastelahti – Harrastelahti

Toisen-asteen opiskelijoille tarjolla on ohjattu koripallopelivuoro kevätlukukauden ajan maanantaisin Paavolan liikuntasalissa kello 16–17. Ohjauksesta vastaa Lahti Basketball juniorit ry. Osallistuminen ei edellytä ilmoittautumista. Lisätietoa harrastelahti.fi -sivustolta. Toisen asteen opiskelijoiden maksuton koripallo-höntsä Paavolan liikutasali – Harrastelahti – Harrastelahti

Maksuttomilla tanssikursseilla vielä muutama vapaa paikka

Kevätkaudella on tarjolla kaksi DanceMix -tanssikurssia. Toinen kurssi on suunnattu 13–15-vuotiaille ja toinen yli 16-vuotiaille. Tunnit sopivat aloittelijoille tai jo aikaisempaa tanssitaustaa omaaville. Tyylilajeina on muun muassa commercial dance, girly hip hop sekä showtanssi. Kurssit ovat osa Wellamo-opiston kokonaisuutta. Wellamo-opisto (opistopalvelut.fi)

Lisätiedot

Liikuntapalvelut
Sanna Nurminen, liikuntapalveluvastaava
puh. 040 702 9236
sanna-maija.nurminen@lahti.fi

HarrasteLahti.fi
Maksutonta parkouria perheille ja lapsille – Harrastelahti – Harrastelahti
Pingis, sulkapallo ja pickleball vuoroja alle 18 -vuotiaille – Harrastelahti – Harrastelahti
Toisen asteen opiskelijoiden maksuton koripallo-höntsä Paavolan liikutasali – Harrastelahti – Harrastelahti Wellamo-opisto (opistopalvelut.fi)