Hyppää sisältöön

MAL-sopimus vahvistaa elinvoimaa

Lahti käy parhaillaan MAL-sopimusneuvotteluita.

Lahden asema yhtenä Suomen suurista kaupungeista vahvistuu, koska se on päässyt mukaan MAL-sopimusneuvotteluihin. Ensi vuonna voimaan astuva MAL-sopimus tuo valtiolta uutta tukea maankäyttö-, asunto- ja liikennepolitiikkaan seuraavan 12 vuoden aikana.​

– Lahdelle on tärkeää olla mukana prosessissa, jossa valtio tunnustaa suurten kaupunkien erityisaseman. Tämä on elinvoima- ja kilpailukykyetu koko seudulle, kaupunkikehitysjohtaja Olli Alho kertoo.

Alho on jo aiemmassa työssään työ- ja elinkeinoministeriössä ollut mukana tiiviisti tekemässä MAL-sopimuksia, joista ensimmäinen koski vain Helsinkiä ja seuraavat myös Tamperetta, Turkua ja Oulua. Nyt mukaan pääsivät myös Jyväskylä, Lahti ja Kuopio.

MAL-sopimuksen keskeinen tavoite on edistää sujuvaa arkea, sillä maankäyttö, asuminen ja liikenne koskettavat jokaista asukasta ja yritystä. Tavoitteita on saada valtiolta tukea esimerkiksi matkakeskuksen liityntäpysäköintiin ja joukkoliikenteen kehittämiseen aidosti koko seutua palvelevaksi. Yksi konkreettinen toimenpide on luoda kaupunkipyöräjärjestelmä lahtelaisille. Sopimusluonnoksessa on esillä raideliikenne, jota halutaan vahvistaa myös naapurikuntiin.

­– Tämä taas edellyttää yhteistyötä maankäytössä, Alho muistuttaa.

MAL-sopimusneuvottelut vaativatkin suurta panostusta sekä kunnilta että valtion puolelta. Valtiolta sopijaosapuolina ovat ympäristöministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA, Väylävirasto, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom sekä alueen Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.

Alhon mukaan melko raskas prosessi kannattaa sekä alueille tulevan tuen vuoksi että siksi, että kaupunkiseutujen erityispiirteet välittyvät valtion suuntaan. Jo valmistelu tuottaa paljon hyvää yhteistyötä Lahden alueelle.

­– Meidän pyrkimyksemme on viedä ympäristöpääkaupunkiasioita eteenpäin. Tavoittelemme vähähiilisen rakentamisen keskusta Lahteen ja sille myös EU-rahoitusta. Keskusteluja yrityskentän kanssa on jo ollut, ja myös ympäristöministeriön edustaja suhtautuu hankkeeseen positiivisesti.

Teksti: Ina Ruokolainen