Hyppää sisältöön

Malva on vuoden kulttuuriteko 2023

Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva on valittu Vuoden 2023 kulttuuriteoksi Ylen ja Kulta ry:n Kulttuurigaalassa Tampereella marraskuussa.
Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva

Malva kiittää kaikkia äänestäjiä!

– Jo pelkkä ehdokkuus oli suuri kunnia ja voitto yleisöäänestyksen perusteella kannustaa meitä jatkamaan samalla linjalla jatkossakin. Malva on onnistunut puhuttelemaan laajaa kävijäkuntaa ja tavoittamaan erilaisia yleisöjä. Museomme tarjoaa jatkossakin upeita ja monipuolisia kulttuurielämyksiä. Malva on rohkea, rouhea ja raikas museokokemus, kommentoi museonjohtaja Tuulia Tuomi.

Vuoden kulttuuriteoksi valitaan esitys, tapahtuma, näyttely, hanke, kannanotto tai joku muu taidealan toimenpide, joka on noussut poikkeuksellisesti esille tai sisältänyt jotain ainutlaatuista tai muulla tavalla suomalaisia sykähdyttävää.

Ammattilaisraati valitsi finalistikymmenikköön Lahden visuaalisten taiteiden museo Malvan lisäksi New Theatre Helsingin, Vive Kaija Saariahon!, Betoniunelmia-näyttelyn, Kulttuuritoimitus.fi:n, Osuuskunta Poesian / Lantun hengen, Purkutaidetalo Pinni47:n, Helsingin kaupunginteatterin Nykyesityksen näyttämön, G livelab X Elokapina Toivo elossa -festivaalin sekä Turun taiteen talon perustamisen. Finalisteista voittaja valittiin yleisöäänestyksen perusteella.

Tutustu Malvan näyttelyihin

Emma Helle, Tamara Piilola ja Pia Sirén: Tulevaisuuden puutarha

Kolmen taiteilijan Malvaan luomassa puutarhassa risteävät romanttinen luontokäsityksemme ja vaihtoehtoinen tulevaisuuden näkymä.

Sari Soininen: Katseen takana

Valokuvataiteilija Sari Soinisen värikäs ja unenomainen valokuvaustyyli kumpuaa filosofisista ajatuksista ja henkilökohtaisista mystisistä kokemuksista.

Juuret – aarteita kokoelmista

Näyttely esittelee aarteita niin taiteen, julisteiden kuin muotoilunkin osa-alueilta. Pala arvokkainta – ja kenties tunnetuinta – lahtelaisuutta löytyy tästä näyttelystä.

Tutustu Malvaan (malvamuseo.fi)

Lisätiedot

Aihealueet