Hyppää sisältöön

Mariankadun saneeraustyö Hakkapeliittapatsaan alueella

Hakkapeliittain patsaan ympärillä toteutetaan kesä-heinäkuussa kadunsaneeraustöitä, jotka rajoittavat alueella liikkumista. Saneeraustyössä parannetaan alueen toiminnallisuutta kävelyalueena.

Mariankadun saneeraustyössä uusitaan penkkejä, valaisimia, pyörätelineitä ja pollareita sekä sähköpiste myynti- ja tapahtumakäyttöä varten. Jatkossa Aleksanterinkadun suunnasta ajaminen aukiolle estetään pollarein. Hakkapeliittain patsaan ympärille sijoitetaan penkkejä ja aukiolle lisätään myös yksi puurivistä puuttuva puu. Pyörätelineitä lisätään aukiolle ja vanhat uusitaan. Myös pysäköintipaikkojen merkinnät uusitaan.

Mariankatu Hämeenkadun ja Aleksanterinkadun väliseltä alueelta on arviolta seuraavan kuukauden ajan työmaa-aluetta. Kaikki liikenne Hämeenkadun suunnasta aukiolle on katkaistu työn ajaksi. Pelastusajo ja välttämätön huoltoliikenne on mahdollista Aleksanterinkadun suunnasta. Taksiliikenne kiinteistöille toteutuu Aleksanterinkadun puolelta. Alueella ajoa pyydetään välttämään.

Jalankulku on mahdollista rakennusten vierustoilta. Pysäköintiä Mariankadun parkkipaikoilla joudutaan ajoittain rajoittamaan. Aukiolla ei ole työmaan ajan käytettävissä pyörätelineitä, lähimmät telineet sijaitseva Aleksanterinkadun puolelta.

 

Lisätietoja:

Elsa Keskiväli, toimistoinsinööri, elsa.keskivali@lahti.fi, p. 044 4163 307, Lahden kaupunki

 

Tutustu tarkemmin Mariankadun katusuunnitelman muutokseen

Aihealueet