Hyppää sisältöön

Mitä kerättävä poistotekstiili on – ja mitä se ei ole

Poistotekstiilillä tarkoitetaan vaatteita ja kodintekstiilejä, jotka ovat rikkinäisiä, virttyneitä tai loppuun kulutettuja, ja jotka eivät kelpaa enää sellaisenaan käytettäväksi. Tämä teksti on osa Rihmat kiertoon -artikkelisarjaa.
Kuvassa poistotekstiilejä

Poistotekstiilikeräyksen kautta kotitalouksien käyttökelvottomat tekstiilit saavat uuden elämän esimerkiksi kierrätyskuituna. 

Poistotekstiilien keräykseen kelpaavat kotitalouksien käyttökelvottomat vaatteet ja kodintekstiilit. Tekstiilien tulee olla kuivia ja ne tulee pakata tiiviisti muovipusseihin tai -säkkeihin likaantumisen ja kastumisen ehkäisemiseksi. 

Poistotekstiilien keräykseen ei saa lajitella alusvaatteita, sukkia, tyynyjä, peittoja, pehmusteita, pehmoeläimiä, mattoja, vöitä, laukkuja, kenkiä tai kosteita, homeisia, tekstiilituholaisia sisältäviä tai voimakkaan hajuisia tekstiilejä.  

Hyväkuntoiset ja uudelleenkäyttöön sellaisenaan kelpaavat tuotteet kannattaa myydä tai lahjoittaa hyväntekeväisyyteen tai kierrätyskeskukseen. 

Poistotekstiilin keräys käynnistyi uuden jätelain myötä keräyspisteissä 1.1.2023 alkaen. Jokaisen suomalaisen ulottuvilla pitäisi nyt siis olla tekstiilijätteen keräyspiste. Valtakunnallisesta palvelusta voi tarkistaa lähimmän keräyspisteensä. Kierratys.info | Kierratys.info 

Poistotekstiilien keräyspisteet Lahdessa

Lahdessa poistotekstiilien erilliskeräystä on kolmella keräyspisteellä:

  • Kierrätyskeskus Patinassa, keräyspiste sisätiloissa, avoinna arkisin klo 9–18 ja lauantaisin klo 10–15.
  • Harjula-keskuksessa, keräyspiste sisätiloissa, avoinna arkisin klo 8–15.
  • Lahden lajitteluasemalla (PILLERI), avoinna arkisin klo 7–20, lauantaisin klo 10–15.

Tarkista aukioloajat poikkeusten varalta. Keräys on maksuton

Lajitteluohjeet sähköisestä lajitteluoppaasta osoitteessa Poistotekstiilit – Salpakierto 

Hanna Bergman
viestintäpäällikkö, Salpakierto Oy

Artikkelia on päivitetty 15.8.2023 lisäämällä keräyspisteiden aukioloajat.

Tutustu Rihmat kiertoon -kampanjaan

Aihealueet