Hyppää sisältöön

Mukkulan monitoimitalon hankesuunnitelman jatkovalmistelu hyväksyttiin kaupunginhallituksessa

Kaupunginhallitus hyväksyi Mukkulan monitoimitalon hankesuunnitelman jatkovalmistelun. Lähtökohtana on vaihtoehto, jossa erillisen liikuntarakennuksen toteutuksen valmistelua jatketaan yksityisenä hankkeena.

Monitoimitalohankkeen jatkovalmistelussa ja tarjouskilpailutuksessa pyritään löytämään kustannuksia säästäviä ratkaisuja kuitenkaan tinkimättä kaupungin suunnitteluohjeista, strategisista, toiminnallisista tai muista tavoitteista.

Mukkulan monitoimitalo on uusi rakennus, joka sijoittuu nykyisten purettavien rakennusten paikalle. Rakentaminen edellyttää vireillä olevaa kaavamuutosta.

Hankkeen aikataulu riippuu toteutusmuodosta ja päätöksenteon aikataulusta. Nopeimmillaan ainakin pääosa rakentamisesta voi valmistua kesällä 2030.

Monitoimitalo on helposti saavutettava, koska se sijaitsee keskellä asuinaluetta, liikunta-alueen vieressä ja hyvien liikenneyhteyksien äärellä. Hanke voidaan toteuttaa vähähiilisin ja energiatehokkain ratkaisuin.

 

Jäähallin määrärahavaraus erikseen päätöksentekoon

Kaupunginvaltuustolle esitetään vuoden 2026 talousarvioon tehtäväksi muutoksia, joihin liittyen on tehty päätöksiä talousarvion hyväksymisen jälkeen.

Jäähallin osalta 2 000 000 euron määrärahavaraus tuodaan erikseen päätöksentekoon. Määrärahan lisäyksellä varaudutaan mahdolliseen Lahden jäähalli Oy:n toiminta-avustukseen.

Lahden jäähalli Oy:n omistama jäähallikiinteistö on ylittänyt teknisen käyttöikänsä ja rakennuksen ylläpito edellyttää toiminnan jatkuvuutta ja turvallisuutta varmistavia toimenpiteitä.

Korjausurakan kokonaiskustannukseksi on arvioitu 1,5-2 milj. euroa. Tarkat kustannukset selviävät, kun urakka on kilpailutettu. Lahden jäähalli Oy on Spatium Toimitilat Oy:n tytäryhtiö. Kaupunkikonsernin omistus yhtiöstä on 99,5 %.

 

Lisätietoja:

kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Komu, p. 040 741 3299

 

Esityslistaan