Hyppää sisältöön

Mukkulan peruskoulun E-rakennuksessa sisäilmaa heikentäviä puutteita ja vaurioita

Mukkulan peruskoulun E-rakennuksen kosteus- ja sisäilmatekninen kuntotutkimus on valmistunut.

Kuntotutkimuksen perusteella rakennuksessa havaittiin puutteita ja vaurioita, joilla arvioidaan olevan vaikuttavuutta sisäilmaan. Altistumisolosuhdearvioinnin mukaan havaitut tekijät vaikuttavat sisäilman laatuun heikentävästi.

Tutkimustulosten pohjalta myös terveysvalvonta on viranomaistahona arvioinut terveyshaitan olemassa oloa. Heidän arvionsa mukaan terveyshaitta on olemassa ja kiinteistön omistajan tulee ryhtyä toimiin terveyshaitan poistamiseksi.

Lahden Tilakeskus neuvottelee yhdessä käyttäjien ja terveysvalvonnan kanssa tulevista toimista sisäilman laadun parantamiseksi. Asianosaisille tiedotetaan asian etenemisestä.

Mukkulan koulun E-rakennus on Mukkulan koulun, päiväkodin ja myös kirjaston käytössä. Tilojen ja materiaalien käytölle ei ole asetettu käyttörajoitteita.

Asiassa menetellään kaupungin sisäilmatoimintamallin mukaisesti.  Tällä hetkellä sisäilmaprosessin mukaisesti edetään jatkoselvitysvaiheessa ja työterveys arvioi todetun terveyshaitan terveydellistä merkitystä.

Lisätietoja

Lahden kaupunki Lahden Tilakeskus, Jussi Hietala, sisäilma-asiantuntija, 044 482 6222

Toimintaan liittyvissä asioissa
Mukkulan peruskoulun rehtori Hanna Saarinen, 044 482 6292
Mukkulan päiväkodin johtaja Minna Ryyppö tai varajohtaja Sari Suikki, 050 398 5796
Kirjastopalvelujohtaja Salla Palmi-Felin, 050 559 4098