Hyppää sisältöön

Näin Lahti pyöräilee vuonna 2020

Kaupunki selvitti syyskuussa asukkaiden pyöräilytottumuksia verkkokyselyllä. Kysely saavutti asialle omistautuneen vastaajajoukon ja vastausten perusteella lahtelaiset ovat pyöräilykansaa, mutta kaupungilla on vielä matkaa kuljettavana kohti vahvaa pyöräilykaupunkia.
Kuvituskuva pyöräilijästä

Kaupunkilaiset vastasivat kyselyyn aktiivisesti

Kyselyyn osallistui yhteensä 365 henkilöä, joista suurin osa oli 30–50-vuotiaita. Aihe kiinnostaa selvästi, sillä vastaamiseen oli panostettu. Kaupunki sai myös runsaasti ja huolellisesti kirjoitettuja toiveita pyöräilykaupungin kehittämiseksi. Suuri kiitos palautteesta! Esille nousi erityisesti turvallisuus, pyöräteiden kunto sekä pyöräpysäköinti.

Viimeksi pyöräilykysely tehtiin vuonna 2016. Kaupungin tavoitteena on jatkossa kerätä palautetta säännöllisesti. Tuloksista kootaan yhteenveto osaksi Pyöräilykatsaus 2020 -selvitystä ja tuloksia hyödynnetään pyöräilyn edistämistoimenpiteiden suunnittelussa.

Pyöräpysäköinti halutaan turvalliseksi

Kyselyn perusteella lahtelaiset toivovat, että pyörän voisi esimerkiksi keskustassa asioinnin ajaksi jättää parkkiin turvallisin mielin. Pysäköintiä tulee kyselyn mukaan kehittää edelleen ja varmistaa turvallinen pysäköinti myös vilkkaimmille alueille. Toiveeseen turvallisesta pyöräpysäköinnistä on reagoitu ja kesällä 2020 pilotoitiin kauppatorilla valvottua pyöräpysäköintiä yhdessä Inspiksen kaupunkitalkkareiden kanssa. Toive valittiin vastikään myös osallistuvan budjetoinnin toteutettavien hankkeiden joukkoon, joten jatkoa seuraa.

Miksi pyöräillään ja miten pyöräilyä lisätään?

Vastaajat hyppäävät pyörän satulaan kuntoilu- ja terveyssyistä. Muita suosittuja syitä olivat ulkoilu, helppous ja ympäristöystävällisyys. Pyöräilyn lisäämiseksi puolestaan kannustaisi jo edellä mainittu houkuttelevampi pyöräpysäköinti, parempi pyöräteiden kunto sekä kattavampi ja yhtenäisempi pyörätieverkko.

– Kyselyn vastaajista 93 % suhtautui pyöräilyn kehittämiseen myönteisesti tai melko myönteisesti. Tämä on tärkeä viesti kaupungille ja Lahden päättäjille. Pyörätieverkostoa on kehitettävä ja uusia kokeiluja toteutettava, toteaa kestävän liikkumisen projektipäällikkö Anna Huttunen.

Kokeiluista pysyviin ratkaisuihin

Palautetta on kysytty myös Rautatienkadun kaksisuuntaisen pyöräilyn kokeilusta. Kokeilu toteutettiin ensimmäistä kertaa kesällä 2020. Suurin osa vastaajista toivoi kokeilulle jatkoa. Toiveita kuultiin ja kokeilua jatketaan kesäkaudella 2021. Päätökseen vaikutti, että 73 % vastaajista äänesti kokeilun jatkumisen puolesta. Talvikaudeksi kokeilu puretaan talvikunnossapidon haasteiden vuoksi sekä liikenneturvallisuuden varmistamiseksi.

Pyöräilyn vapaus viehättää

Vastauksissa oli positiivista se, että pyöräilijät kokevat itsensä ennen kaikkea vapaiksi, energisiksi ja urheilullisiksi polkiessaan Lahdessa. Tästä on hyvä jatkaa pyöräilykaupungin rakentamista. Kiitos kaikille pyöräilykyselyyn 2020 vastanneille!

Aihealueet