Hyppää sisältöön

Paikallisen messutoiminnan juhlavuosi – ensimmäisistä messuista 90 vuotta

Lahtelaisen messutoiminnan juhlavuosi käynnistyy tulevana viikonloppuna. Ensimmäiset messut toteutettiin Lahdessa 90 vuotta sitten. Messujen aluetaloudelliset vaikutukset ovat edelleen merkittävät. Juhlavuosi käynnistyy Raksa-messujen myötä.

Paikallinen messutoiminta täyttää tänä vuonna 90 vuotta. Ensimmäiset yleismessut toteutettiin vuonna 1934 Lahden Lyseolla. Ensimmäisten messujen 42 näytteilleasettajan joukossa oli useita tahoja, jotka toimivat alueella vielä tänäkin päivänä. Mukana olivat muun muassa Lahden Puutarhaseura, Osakeyhtiö Mallasjuoma (nyk. Hartwall), Oululainen Kotileipomo (nyk. Fazer) sekä Etelä-Suomen Sanomain Kirjapaino Oy (nyk. Hämeen Media).

Tänä päivänä messutoiminta on Lahden seudulle tärkeä elinvoimatekijä, jonka aluetaloudelliset vaikutukset ovat merkittävät.

– Messukaupungin perinteet ja tämän päivän elinvoima on pitkäjänteisen työn tulos. Messut ovat yksi tapahtumateollisuuden perinteisimmistä muodoista ja osoittavat vetovoimansa sekä tarpeellisuutensa myös tänä päivänä, vakuuttaa elinvoimajohtaja Henna Eskonsipo-Bradshaw.

Lahdessa 40. Raksa-messut 8.–10. maaliskuuta

Paikallisen messutoiminnan juhlavuosi käynnistyy tulevana viikonloppuna järjestettävien Raksa-messujen myötä. Rakentamisen ja remontoinnin erikoistapahtumaa (Raksa-messuja) on järjestetty Lahdessa yhtäjaksoisesti vuodesta 1984 lähtien. 40 vuotta täyttävä Raksa tarjoaa tuotteita ja palveluita niin omakoti-, rivi- ja kerrostaloasukkaille kuin uudisrakentajille ja mökin kunnostajillekin.

Raksa-messut Lahden Messukeskuksessa 8.–10. maaliskuuta 2024

Lisätietoja:

KOKO Lahti Oy/Lahden Messut, Minna Helminen, markkinointi- ja viestintäpäällikkö
p. 0400 617 640

Aihealueet