Hyppää sisältöön

Palvelu- ja asiakastilojen koronatoimien valvonta aloitetaan Päijät-Hämeessä

Päijät-Soten ympäristöterveyskeskus ja Lahden kaupungin ympäristöterveys aloittavat tartuntatautilain muutokseen liittyvän valvonnan ja tarkastukset asiakkaille avoimiin tiloihin tällä viikolla.

Koronan leviämisen ehkäisemiseen liittyvät vaatimukset koskevat laajasti sekä yksityisiä että julkisia palvelutiloja ja toimijoita. Toimijoiden pitää tehdä turvavälien varmistamisesta suunnitelma, jonka tulee olla asiakkaiden nähtävillä.

Valvottavia asiakastiloja ovat esimerkiksi elintarvikemyymälät, kauppakeskukset, enintään 10 hengen liikuntatilat. Ympäristöterveydenhuollon tarkastajat tarkastavat hygieniajärjestelyitä ja turvaväleihin liittyviä ohjeistuksia normaalin valvonnan yhteydessä, epidemiologisen arvion perusteella sekä aluehallintoviraston tai Traficomin pyynnöstä.

Tarkastuksissa varmistetaan, että asiakastiloissa on mahdollisuus käsien puhdistamiseen joko kädet pesemällä tai käsidesillä, esillä riittävät hygieniaohjeistukset, mahdolliset asiakaspaikat sijoitettu riittävän etäälle toisistaan ja että oleskelu on järjestetty mahdollisimman väljästi turvavälit huomioiden sekä tehostettu tilojen ja pintojen puhdistamista normaalitasosta.

Tartuntatautilain vaatimuksiin liittyviä kysymyksiä ja vastauksia on valtakunnallisesti kerätty aluehallintovirastojen toimesta. Aluehallintovirasto ylläpitää myös koronainfoa, josta voi kysyä lisätietoja tartuntatautilain yrityksiä koskeviin tulkintoihin.

Lisätietoja:

toimialajohtaja, ympäristöterveyskeskus, Silja Mäkelä, p. 044 440 6551, silja.makela@phhyky.fi

Aluehallintoviraston koronainfo koronainfo@avi.fi, p. 0295 016 666

Aihealueet