Hyppää sisältöön

Penkkaripäivä siirretään toukokuulle

Abiturienttien toiveesta Penkkaripäivän juhlille haettiin uusi ajankohta eli keskiviikko 12. toukokuuta. 
Penkkariajelulla kevään 2020 abeja

Lahden kaupungin lukiot ovat päättäneet, että penkkaripäivää vietetään toukokuussa, mikäli koronatilanne sallii. Jo aiemmin päätettiin, että vanhojentanssit siirretään helmikuulta helatorstain jälkeiselle perjantaille eli toukokuun 14. päivälle. Penkkaripäivän uudeksi ajankohdaksi on osoitettu tätä edeltävä arkipäivä eli keskiviikko 12. toukokuuta.

Lukiokoulutuksen johto päätyi tähän teetettyään abiturienteilla kyselyn. Kyselystä kävi ilmi, että joka lukiossa selkeästi suurin osa toivoi penkkarijuhlapäivän siirtämistä vanhojenpäivän tapaan.

Toukokuussa sekä penkkarit että vanhojentanssit järjestetään senhetkisten koronarajoitusten ehdoilla. Mikäli sisätiloissa ei voida kokoontua, penkkaripäivä muodostunee pelkästä rekka-ajelusta. Jos yleisötilaisuuksia voidaan jo järjestää, abit saavat pitää abigaalansa keskiviikkona ja perjantaina vanhat saavat tanssia aamupäivällä nuoremmille opiskelijoille ja illansuussa perheenjäsenilleen.

– Penkkarit ja vanhojenpäivä ovat odotettuja kohokohtia ja virstanpylväitä lukiolaisille. Toivomme, että juhlat päästään järjestämään loppukeväästä, mutta aika näyttää, sanoo apulaisrehtori Hanna Luttinen Kannaksen lukiosta.
– Lahden lukiokoulutuksessa on 722 abiturienttia ja 273 vanhojentanssiparia.

Tällä hetkellä abiturienteilla on meneillään viimeinen päättöviikko. He siirtyvät lukulomalle 9.2. alkaen ja aloittavat yo-koeurakkansa 16.3. äidinkielen ja kirjallisuuden lukutaitokokeella. Yo-kokeet järjestetään syksyn 2020 tapaan tavallista useampana koepäivänä, jotta päivittäiset kokelasmäärät lukioissa olisivat pienempiä kuin normaalisti. Lahdessa yo-kokeet päättyvät 31.3. kemian ja terveystiedon kokeeseen.

Lisätiedot

Lahden kaupungin lukiokoulutuspalvelut
Kannaksen lukion apulaisrehtori Hanna Luttinen, 050 383 6527 tai lukioiden rehtoreilta
lukiojohtaja Heikki Turunen, 044 716 1330