Hyppää sisältöön

Pitkäaikaistyöttömien määrä kasvaa suurissa kaupungeissa

Suurimpien kaupunkien työttömyysaste oli vuoden 2020 lokakuun lopussa selvästi korkein Lahdessa (16,3%), matalin Kuopiossa, 11,2 %. Pitkäaikaistyöttömien määrä jatkoi kasvuaan suurissa kaupungeissa lokakuussa. Myös lomautettujen määrä vähenee hitaasti ja on kääntynyt jopa selvään kasvuun, varsinkin Tampereella ja Jyväskylässä.

Suurimpien kaupunkien työttömyysaste oli vuoden 2020 lokakuun lopussa selvästi korkein Lahdessa (16,3%), matalin Kuopiossa, 11,2 %. Pitkäaikaistyöttömien määrä jatkoi kasvuaan suurissa kaupungeissa lokakuussa. Myös lomautettujen määrä vähenee hitaasti ja on kääntynyt jopa selvään kasvuun, varsinkin Tampereella ja Jyväskylässä.

Työttömien määrä kasvoi Lahdessa lokakuun 2020 aikana 79 henkilöllä, lomautettujen määrä 30 henkilöllä ja pitkäaikaistyöttömien määrä 64 henkilöllä. Vain nuorisotyöttömien määrä väheni lokakuun aikana, 70 henkilöllä.

Lahden työttömyysaste oli vuoden 2020 lokakuun lopussa 16,3 %, 2,6 prosenttiyksikköä korkeampi kuin helmikuussa 2020 ja 4,1 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuosi sitten. Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukainen koko maan työttömyysaste oli lokakuussa 11,9 %.

Työttömiä työhakijoita oli Lahdessa lokakuussa 9 139, 2 284 henkilöä enemmän  kuin vuosi sitten. Alle 25-vuotiaita työttömiä oli 1 139, 197 henkilöä enemmän kuin vuosi sitten. Yli vuoden yhtäjaksoisesti työttöminä olleita oli 2806, 760 henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin. Uusia avoimia työpaikkoja oli Lahdessa lokakuun lopussa 1 078, 298 työpaikkaa vähemmän kuin vuosi sitten.

Lahden työttömyysaste laski tasaisesti vuoden 2020 alkupuolelle asti ja oli helmikuussa 13,7 %, 4,8 prosenttiyksikköä alempi kuin helmikuussa 2015.

Koronaepidemia nosti Lahden työttömyysasteen 22 prosentin tuntumaan huhti-toukokuussa 2020 massalomautusten sekä nuorisotyöttömyyden kasvun seurauksena. Lokakuussa 2020 Lahden työttömyysaste nousi yli vuoden 2016 tason, 16,3 prosenttiin.

Lahdessa korkein työttömyysaste suurista kaupungeista

SUURIMPIEN KAUPUNKIEN työttömyysaste oli vuoden 2020 LOKAkuun lopussa selvästi korkein Lahdessa (16,3 %), matalin Kuopiossa (11,2 %) koko maan työttömyysasteen ollessa 11,9 %.

Vuoden 2020 helmikuun lopusta työttömyysaste noussut eniten Vantaalla (+5,4 pros. yksikköä) ja Helsingissä (+4,8 pros. yksikköä), Kouvolassa työttömyysaste oli helmikuun tasolla. Lahdessa kasvua oli +2,6 pros. yksikköä ja koko maassa +2,5 pros. yksikköä maalis-lokakuun aikana.

Lokakuun 2020 aikana työttömyysaste aleni hiukan kaikissa vertailukaupungeissa ja koko maassa, vain Lahdessa ja Kuopiossa työttömyysaste ei alentunut.

Työttömien määrä on kasvanut maalis-lokakuun 2020 aikana suurista kaupungeista eniten Helsingissä, 16 880 henkilöllä, Vantaalla 6 652 henkilöllä ja Espoossa 5 865 henkilöllä, myös Tampereella ja Turussa kasvua oli yli 3 000 henkilöä. Lahdessa kasvua oli 1 446 henkilöä ja koko maassa 64 566 henkilöä maalis-lokakuun aikana.

Lokakuun 2020 aikana työttömien määrä väheni eniten Helsingissä, 719 henkilöllä ja Tampereella, 621 henkilöllä, vain Lahdessa (+79 henk.) ja Kuopiossa (+27 henk.) työttömien määrä kasvoi. Koko maassa työttömien määrä väheni 3 067 henkilöllä lokakuun aikana.

Lomautettujen määrä on kasvanut maalis-lokakuun 2020 aikana eniten Helsingissä, 8 950 henkilöllä, Vantaalla 3 865 henkilöllä ja Espoossa 3 117 henkilöllä, myös Tampereella kasvua oli yli 2 000 henkilöä. Lahdessa kasvua oli 869 henkilöä ja koko maassa 38 389 henkilöä.Lokakuun 2020 aikana lomautettujen määrä väheni eniten Vantaalla (-255 henk.) ja Helsingissä (-220 henk.), kasvua oli eniten Tampereella (+151 henk.) ja Jyväskylässä (+ 104 henk.). Lahdessa  lomautettujen määrä kasvoi oli 30 henkilöllä ja koko maassa 428 henkilöllä lokakuun aikana.

Nuorisotyöttömyys ja maahanmuuttajien työttömyys korkealla

Alle 25 vuotiaiden työttömien määrä on kasvanut maalis-lokakuun 2020 aikana eniten Helsingissä, 2 163 henkilöllä, Vantaalla 932 henkilöllä ja Espoossa 698 henkilöllä, myös Tampereella ja Turussa kasvua oli yli 400 henkilöä. Lahdessa kasvua oli 95 henkilöä ja koko maassa 6 526 henkilöä. Kuopiossa, Joensuussa, Porissa ja Kouvolassa nuorisotyöttömiä oli lokakuussa vähemmän kuin helmikuussa 2020.

Lokakuun 2020 aikana alle 25 vuotiaiden työttömien määrä väheni eniten Tampereella, 254 henkilöllä, Lahdessa laskua oli 70 henkilöä. Koko maassa alle 25 vuotiaiden työttömien määrä väheni 1 815 henkilöllä lokakuun aikana.

Pitkäaikaistyöttömien määrä on kasvanut maalis-lokakuun 2020 aikana eniten Helsingissä, 3 221 henkilöllä, Espoossa
1 500 henkilöllä ja Vantaalla 1 125 henkilöllä. Lahdessa kasvua oli 668 henkilöä ja koko maassa 18 775 henkilöä.

Lokakuun 2020 aikana pitkäaikaistyöttömien määrä kasvoi eniten Helsingissä (+332 henk.) ja Vantaalla (+161 henk.), Tampereella, Porissa ja Kuopiossa pitkäaikaistyöttömien määrä väheni. Lahdessa kasvua oli 64 henkilöä ja koko maassa  924 henkilöä lokakuun aikana.

Alle 25-vuotiaiden työttömyysaste oli oli LOKAkuun lopussa 2020 koko maassa 13,9 %. Matalin nuorisotyöttömyysaste suurista kaupungeista oli Kuopiossa (11,3 %) ja Turussa (11,5 %), korkein Lahdessa (18,7 %) ja Jyväskylässä (17,9 %).

Nuorisotyöttömyysaste laski lokakuun 2020 aikana koko maassa -0,7 prosenttiyksikköä. Eniten laskua oli Tampereella (-1,6 pros. yks.), Lahdessa laskua oli 1,1 prosenttiyksikköä.

Ulkomaalaisten työttömyysaste oli LOKAkuun lopussa 2020 koko maassa 24,7 %. Suurista kaupungeista matalin ulkomaisten työttömyysaste oli Kuopiossa (23,0 %), korkein Lahdessa (33,7 %) ja Joensuussa (33,5 %).

Ulkomaalaisten työttömyysaste aleni lokakuun 2020 aikana koko maassa 0,6 prosenttiyksikköä. Eniten laskua oli Jyväskylässä, yli 3 prosenttiyksikköä, vain Lahdessa ulkomaalaisten työttömyysaste kasvoi (+0,8 pros. yks.) lokakuun aikana.

Työllisyysaste Lahdessa 67,2 %

Lahden työllisyysaste on noussut vuodesta 2015 lähtien ja oli ennakkotietojen mukaan 69 % helmikuun 2020 lopussa. Työttömien määrän raju kasvu kuitenkin laski työllisyysasteen 62,5 prosenttiin toukokuun lopussa. Lokakuun lopussa  2020 Lahden työllisyysaste oli ennakkotietojen mukaan 67,2 %.

Vuoden 2020 lokakuun lopussa Lahdessa oli työttömänä (sis. lomautetut) 9 139 henkilöä, 2 284 henkilöä enemmän kuin vuosi sitten ja  1 929 henkilöä enemmän kuin kaksi vuotta sitten. Vuoden 2012 lokakuuhun verrattuna työttömiä oli 1 530 henkilöä (17 %) enemmän.

Vuoden 2020 lokakuussa Lahdessa oli 1 139 nuorisotyötöntä, 197 henkilöä enemmän kuin vuosi sitten ja 157 henkilöä enemmän kuin kaksi vuotta sitten. Vuoden 2012 lokakuuhun verrattuna alle 25- vuotiaita työttömiä oli 122 henkilöä (12 %) enemmän.

Pitkäaikaistyöttömiä oli Lahdessa vuoden 2020 lokakuun lopussa 2 806, 760 henkilöä enemmän kuin vuosi sitten ja 231 henkilöä enemmän kuin kaksi vuotta sitten. Vuoden 2012 lokakuuhun verrattuna pitkäaikaistyöttömiä oli 624 henkilöä (22 %) enemmän.

Lähde: TEM Työnvälitystilasto