Henkilöstölle toteutetun Työterveyslaitoksen sisäilmastokyselyn tulosten perusteella Renkomäen monitoimitalo Aurassa esiintyy tavanomaista enemmän käyttäjän kokemia työympäristöhaittoja, kuten lämpötilapoikkeamia, tunkkaista ilmaa, riittämätöntä ilmanvaihtoa sekä epämiellyttäviä hajuja. Lisäksi henkilöstöllä esiintyy tavanomaista enemmän työhön liitettyjä sisäilmaoireita.
Tilakeskuksen aloitteesta monitoimitalon yhteistoimintaryhmässä on käsitelty tarpeellisia jatkotoimenpiteitä. Seuraavassa vaiheessa tarkastetaan rakennuksen ilmanvaihtojärjestelmän toiminta ja tehdään muutoksia tuuletusviemärijärjestelmiin. Lisäksi näiden toimien jälkeen tehdään vallitsevien olosuhteiden olosuhdeseurantaa. Toimenpiteiden toteutusaikataulu selviää tarkemmin kevään kuluessa.
Monitoimitalo Auran sisäilmatyöryhmän toiminta jatkuu.
Talossa havaittujen poikkeamien selvittämistä jatketaan eri toimijoiden yhteistyönä. Aura on elinkaarikohde. Talon rakentamisesta vastasi Skanskan ja Caverionin yhteenliittymä. Caverion vastaa kiinteistön ylläpidosta ja huollosta valmistumisen jälkeen seuraavat 20 vuotta.
Renkomäen monitoimitalo Aura otettiin käyttöön tammikuussa 2023. Monitoimitalossa toimivat Renkomäen peruskoulun 1.–6.-luokat sekä vaativan monimuotoisen tuen luokat, Renkomäen päiväkodin esiopetus ja siihen liittyvä varhaiskasvatus sekä Renkomäen kirjasto.
Lisätietoa
Lahden kaupunki
Sisäilma-asioihin liittyen
Lahden Tilakeskus, Jussi Hietala, sisäilma-asiantuntija, 044 482 6222
Kaupungin sisäilmatoimintamalli, lahti.fi: PowerPoint-esitys
Toimintaan liittyen
Renkomäen monitoimitalo Aura
toiminnanjohtaja, rehtori Karoliina Mäkelä, 050 387 9726
Selvitys- ja korjaustoimenpiteisiin liittyen
Caverion Suomi Oy, Jukka Seppälä, kehityspäällikkö, elinkaarikohteet, 040 8261013
Linkki marraskuun 2025 tiedotteeseen
Renkomäen monitoimitalo