Hyppää sisältöön

Rollaattorimarssi valittiin Vuoden Keskustateoksi 2026

Lahti City ry:n järjestämässä kilpailussa palkittiin keskustaan positiivisesti vaikuttanut uusi teko. Lahden kaupungin vanhus- ja vammaisneuvostot olivat mukana järjestämässä arvokkaan vanhuuden puolesta järjestettyä marssia.

Rollaattorimarssi sai 31,5 prosenttia yleisöäänestyksessä annetuista äänistä, Lahti City ry kertoo tiedotteessaan.

Vastaajien mukaan tapahtuma nosti ikäihmiset näkyvästi esiin ja muistutti, että jokainen on arvokas yhteiskunnan jäsen. Tapahtuma toi esille myös konkreettisia kehittämistarpeita, kuten esteettömyyden parantamisen ja lähipalvelujen säilyttämisen.

Perusteluissa korostuivat myös marssin iloinen ja yhteisöllinen tunnelma, joka yhdisti eri sukupolvia ja vahvisti osallistujien tunnetta siitä, että he ovat tärkeä osa kaupunkia. Suuren suosion saanutta tapahtumaa pidettiin kansanliikkeenä, jolle toivottiin jatkoa.

Rollaattorimarssin järjestivät yhteistyössä ikääntyneiden parissa toimivien verkoston PalveluSantra eli Päijät-Hämeen hyvinvointipalvelujen kehitys ry, Päijät-Hämeen Muistiyhdistys ry, Lahden Lähimmäispalvelu ry, Päijät-Hämeen Omaishoitajat ry, Lahden seurakunnat, Lahden kaupungin vanhus- ja vammaisneuvostot, Suomen Diakoniaopisto, Lahden Diakonialaitos sekä vapaaehtoiset.

Rollaattorimarssi järjestettiin Lahdessa 8. toukokuuta 2026. Arvokkaan vanhuuden puolesta järjestetty tapahtuma keräsi yli 400 osallistujaa marssimaan Lanunaukiolta kauppatorille.

Keskustateko-kilpailun voittaja julkistettiin ja palkittiin Lahen Lavalla lauantaina 29. elokuuta Mastofestarit-tapahtumassa. Marssin seremoniamestarina toiminut Vanhusneuvoston Eeva-Kirsti Komulainen oli mukana vastaanottamassa palkintoa.

Lisätietoja:

Heidi Kirkonpelto, osallisuuskoordinaattori, Lahden kaupunki
heidi.kirkonpelto@lahti.fi, p. 044 483 1801

Pipsa Wirtanen, toiminnanjohtaja, Lahti City ry
pipsa.wirtanen@lahticity.fi, p. 040 532 1299