Hyppää sisältöön

Syyskuun työttömyysasteiden vertailussa ulkomaalaisilla eniten parannusta

Syyskuussa 2022 Lahden työttömyysaste oli 12,9 %. Lahti oli viimeisenä suurimpien kaupunkien vertailussa (12 suurinta). Vuoden 2022 alusta Lahden työttömyysaste on laskenut suurista kaupungeista Vantaan ohella 3. eniten, -2,0 prosenttiyksikköä. Vuoden aikana Lahden työttömyysaste laski suurimpien kuntien vertailussa 2. eniten, -2,0 prosenttiyksikköä. Kaupunkivertailussa ulkomaalaiset paransivat työttömyysasteiden vertailussa sijoitustaan kahdella edelliskuukaudesta.

Työttömiä oli Lahdessa 2022 syyskuussa 7 182 henkilöä, vähennystä edellisvuodesta -1114 henkilöä. Koko maan työttömyysaste oli 8,8 %.​ Alle 25-vuotiaiden työttömyysaste 2022 syyskuussa oli Lahdessa 14,5 %. Lahti oli 12 suurimman kaupungin vertailussa 2. viimeinen. Nuorisotyöttömiä oli Lahdessa yhteensä 790 henkilöä, 344 henkilöä vähemmän kuin edellisvuonna. Korkein nuorisotyöttömyysaste oli Jyväskylässä (14,7 %) ja matalin Espoossa sekä Helsingissä (8,1 %). Koko maan nuorisotyöttömyysaste oli 10,2 %.

Pitkäaikaistyöttömiä oli Lahdessa 2022 syyskuussa 3 676 henkilöä. Pitkäaikaistyöttömien määrä vähentyi Lahdessa vuoden aikana 431 henkilöllä (syyskuu 2021 – syyskuu 2022). Syyskuussa 2022 rakennetyöttömien osuus Lahden työttömistä työnhakijoista oli 12 suurimman kaupungin vertailussa selvästi korkein, 72,6 %. Koko maassa rakennetyöttömien osuus oli 63,1 %. Rakennetyöttömillä tarkoitetaan pitkäaikaistyöttömien, palveluilta työttömäksi jääneiden ja palveluista toisiin palveluihin siirtyneiden henkilöiden yhteismäärää.

Ulkomaalaisten työttömyysaste oli syyskuussa 2022 Lahdessa suurten kaupunkien 6. korkein, 31,4 % eli (673 henkilöä, edellisvuonna 764). Koko maassa ulkomaalaisten työttömyysaste oli 22,3 %. Työttömien aktivointiaste oli 2022 syyskuussa Lahdessa suurten kaupunkien 3. matalin, 27,9 %. Koko maan aktivointiaste oli 32,7 %.

 

Lähde: TEM Työnvälitystilasto.

Linkki työllisyyskatsaukseen

Muut uutiset