Hyppää sisältöön

Taiteen asiantuntijuuden vakiinnuttaminen osaksi Lahden käytäntöjä

Taidekoordinaattori kehittää julkisen taiteen hankkeita ja luo uusia toimintamalleja. Tavoitteena on myös viedä eteenpäin päätös prosenttiperiaatteesta.
alatorin pergola.

Kuvataiteilija ja yhteiskuntatieteilijä Anu Miettinen on aloittanut Lahden taidekoordinaattorina kaupunkiympäristön palvelualueella. Miettisellä on pitkä kokemus ympäristötaiteesta ja projektijohtamisesta ja sen lisäksi teoreettista tietämystä yhteiskuntapolitiikasta, ympäristöpolitiikasta ja kaupunkitutkimuksesta. Aiemmin Miettinen on muun muassa toiminut Taiteen edistämiskeskuksessa ympäristötaiteen läänintaiteilijana ja kuulunut prosenttiperiaatteen kehittämisohjelmaan kehittäen näiden alojen kenttiä.

Kaksivuotisen työtehtävänsä aikana Miettinen luo Lahdelle uutta taidekoordinaattorin ja julkisen taiteen asiantuntijan toimenkuvaa. Keskeisimmät tehtävät ovat kehittää moniammatillisessa yhteistyössä julkisen taiteen hankkeita ja luoda hyviä käytäntöjä ja selkeitä toimintamalleja sekä viedä eteenpäin päätös prosenttiperiaatteesta ja tehdä julkisen taiteen prosenttiperiaatteen ohjelma. Tärkeässä osassa ovat ympäristökysymykset, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävä taide ja demokratia. Viherrakentamisen, infran ja julkisen taiteen yhtymäkohdat tulevat olemaan yhä enemmän keskiössä.

”Minua kiehtoo kysymys siitä, kuka määrittää miltä ympäristömme saa tai voi näyttää. Minulle on merkityksellistä taiteen saatavuus ja saavutettavuus erilaisissa ympäristöissä. Ennen kaikkea taiteen kokemisen mahdollisuus arjessa, yllättäen tai joka päivä: kaupungissa pysäköintialueella tai kesken luontokokemuksen”, Anu Miettinen kertoo.

”Lahti on osoittanut kiinnostavaksi, innostavaksi ja valveutuneeksi kaupungiksi muun muassa Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021 nimityksen ja hiilineutraalisuustavoitteiden kautta. Ja myös siksi, että taiteen asiantuntijuus on sijoitettu kaupunkiympäristön palvelualueelle, jolloin toiminta on aidosti moniammattilista hankkeen alusta alkaen.”

Yhteystiedot,

taidekoordinaattori Anu Miettinen, anu.miettinen@lahti.fi,  044 4826490

Aihealueet