Hyppää sisältöön

Torirakennusten seiniä koristavat lahtelaisten valitsemat julisteet

Kauppatorin rakennuksiin on kiinnitetty kahdeksan julistetta, jotka lahtelaiset valitsivat äänestämällä. Julisteiden toteutusta vauhditti myös keskusta-asukkaiden osallistuvan budjetoinnin idea.
Torirakennuksen metallipintaiseen seinään on kiinnitetty kaksi alumiinista julistetta. Kumpikin juliste on on ympäristöteemainen.

Kaikki ympäristöteemaiset julisteet ovat Lahden visuaalisten taiteiden museo Malvan julistekokoelmasta. Julisteiden teknisestä toteutuksesta vastasivat kaupunkiympäristön palvelualue ja Grano.

Julisteet näet Vapaudenkadulta

Julisteet kiinnitettiin elokuussa torin pohjoispuolen torirakennuksiin, joten ne ilahduttavat Vapaudenkadun puolella käveleviä.

Julisteet on tulostettu alumiinilevyille. Sopivan ja turvallisen kiinnitysratkaisun löytäminen vaati aikaa. Pieniä muutoksia tehdään vielä julisteiden sijaintikohtiin. Kiinnitys on tehty niin, ettei se vaurioita torirakennusten pintaa.

Elävöittämisidea tuli asukkailta

Asukkaat ja yrittäjät ovat esittäneet toiveen, että torin viihtyisyyttä parannettaisiin. Osallistuvassa budjetoinnissa lahtelaiset äänestivät jatkoon asukasidean Kauppatorin elävöittämisestä. Idean toteutukseen varattiin 6000 euroa.

Julisteet ovat osa osbu-asukasidean toteutusta. Maalis-huhtikuussa avoinna olleessa äänestyksessä julistevalinta tehtiin 18 teoksesta. Osbu-rahalla on myös pystytetty toivottu digitaalinen kello- ja lämpötilanäyttö torirakennuksen katolle.

Nyt on aika esittää uusia ideoita

Uusi osallistuvan budjetoinnin kierros käynnistyi ideointivaiheelle maanantaina 23.8.

Kaikki lahtelaiset voivat esittää 17.9. asti ideoita oman asuinalueensa tai koko kaupungin kehittämiseksi. Ideoita voivat jättää myös ryhmät.

Asukkaat päättävät osallistuvan budjetoinnin kautta 200 000 euron budjetista, joka jakautuu viiteen yhtä suureen osaan eteläiselle, pohjoiselle, itäiselle, keskustan alueelle sekä koko kaupunkia koskeviin hankkeisiin.

Lisää osallistuvasta budjetoinnista

Kysy lisää