Hyppää sisältöön

Tulevaisuuden keskusta on eläväinen kivijalkakeskusta

Henna Lindroos on kaupunkiaktiivi, joka piti kymmenen vuotta kivijalkamyymälää Lahden keskustassa.

– Kulutus ja tavaroiden ostaminen eivät ole tulevaisuudessa tärkeimpiä syitä tulla
keskustaan. Tämä vuoksi tulevaisuuden keskustan täytyy olla elämyksellinen.

Junantuoma lahtelainen ajatteli aluksi, ettei Lahden keskustassa tapahdu mitään. Sitten tuli oivallus.

– Lahti on sen kokoinen paikka, että täällä voi helposti alkaa itse tehdä asioita ja saada omille jutuilleen näkyvyyttä. Näin voi luoda viihtyisyyttä itselleen ja muille, Lindroos kertoo.

Tulevaisuuden keskustassa Lindroos toivoo näkevänsä myös rakastamiaan kivijalkamyymälöitä. Niiden tulee kuitenkin tarjota ihmisille tavaroiden lisäksi vähintään hyvää mieltä ja palvelua, jopa kokonaisia elämyksiä.

– Tolkuttoman ylikulutuksen täytyy loppua. Tähän myös tulevaisuuden keskustan
ja yrittäjien on sopeuduttava. Hyvä niin, Lindroos toteaa.

 

Teksti: Leena Salokoski

Kuvat: Susanna Kekkonen

Osallistu keskustavisio 2040 -työhön

Lahdessa tehdään juuri nyt vuoteen 2040 tähtäävää keskustavisiota. Olet lämpimästi tervetullut jakamaan ajatuksesi ja rohkeat ideasi kanssamme. Osallistu verkossa tai tule mukaan kaupungintalolla 21.11. järjestettäville Tulevaisuusfestareille. Keskustavisio valmistuu alkuvuonna 2024.

Verkkokysely ja lisätietoa Tulevaisuusfestareista