Hyppää sisältöön

Ukrainalaisten kulttuuri- ja liikuntaedut sekä maksuton matkustusoikeus päättyvät – Sammonkadun avustuskeskuksen toiminta jatkuu 

Ukrainalaisten maksuton matkustusoikeus Lahden seudun liikenteellä ja maksuttomat kulttuuri- ja liikuntaedut päättyvät aiemmin päätetyn mukaan 31.8. Sammonkadun avustuskeskuksen toiminta jatkuu ja Wellamo-opisto tarjoaa maksuttomia suomen kielen ja liikuntakursseja. 

Syyskuusta alkaen kaupungin museoihin, uimahalleihin ja kuntosalille sekä Lahden seudun liikenteen bussimatkoille peritään lippumaksu myös Ukrainasta Lahteen saapuneilta. Maksuttomat palvelut olivat voimassa maaliskuusta elokuun loppuun.

Lahden kaupungilta elinvoimajohtaja Markus Lankinen toteaa, että Suomeen ja Lahteen saapuvien ukrainalaisten määrä on tasaantunut ja avustusten maksuihin liittyvät viiveet ovat lyhentyneet alkukevään ajoista.
– Kaupunki seuraa tilanteen kehittymistä paikallisesti ja valtakunnallisesti.

Maksuttomia suomen kielen ja liikuntakursseja

Wellamo-opisto järjestää ukrainalaisille maksuttomia suomen kielen ja liikuntakursseja Lahdessa. Kurssi-ilmoittautuminen on edelleen avoinna. Syksyn kurssit ovat käynnistyneet, mutta vielä on tilaa ja ehtii mukaan.

Ukrainalaisille suunnattuja maksuttomia suomen kielen alkeiskursseja järjestetään syyskaudella kaikkiaan neljä. Kurssit ovat samansisältöisiä. Suomen kielen kurssilla opetellaan suomen kielen kirjaimet, äänteet, numerot, ajanilmauksia, tervehdyksiä sekä tavallisimmissa arjen tilanteissa tarvittavia suomen kielen ilmaisuja. Kurssit sisältävät oppimateriaalin. Opetuskielinä on suomi ja venäjä.

Liikuntakurssi on suunnattu ukrainalaisille naisille. Kurssin aikana kokeillaan eri liikuntalajeja: tanssia, kuntojumppaa, kehonhuoltoa ja rentoutusta. Opetuskieli on englanti tai venäjä.

Lisätietoa ukrainalaisille maksuttomista kursseista saa Wellamo-opiston verkkosivuilta. Opastusta ilmoittautumiseen saa Alipista ja Lahti-Pisteessä.

Kirjaston palvelut ja tapahtumatarjonta ovat kaikille maksuttomia.

Sammonkadun avustuskeskuksen toiminta jatkuu

Sammonkadun avustuskeskuksesta jaetaan ruokaa ja hygieniatarvikkeita kerran viikossa torstaisin kahden tunnin ajan klo 17–19. Keskuksen toiminta on suunnattu Päijät-Hämeen alueelle tulleiden ukrainalaisten pakolaisten auttamiseksi. Keskuksessa asiointi ja avun saaminen edellyttää avustuskeskuksen lomakkeen täyttämistä. 

Ukrainalaisille avuntarvitsijoille on oma yhteisö Facebookissa. 

Auttajien Facebook-ryhmässä on tiedot keskuksen aukioloajoista, avustustarpeista ja muuta ajankohtaista tietoa.

Lisätietoja

Lahden kaupunki
elinvoimajohtaja Markus Lankinen, p. 040 701 7328

LSL:n verkkosivujen uutisen yhteydessä on linkki ukrainankieliseen käännökseen LSL:n lipuista, vyöhykkeistä ja asiakasryhmistä.

Wellamo-opiston ilmaiset kurssit ukrainalaisille