Hyppää sisältöön

Vaikuta Lahden uusiin maastoliikuntapolkuihin

Kaikilla on mahdollisuus kommentoida suunniteltuja uusia maastoliikuntapolkuja; missä mennään metsään tai mikä on erityisen hyvää? Nyt haetaan juuri sitä käyttäjätietoa, mitä etsitään kivien alta. Kommentoi näkemyksesi suoraan kartalle verkkokyselyssä ja osallistu maastoliikuntapolkujen verkkotilaisuuteen.

Lahden kaupungin kaupunkiympäristön palvelualue suunnittelee yhteistyössä Päijät-Hämeen liiton kanssa uusia maastoliikuntapolkuja. Kyseessä on neljän kunnan alueelle (Lahti, Heinola, Hollola, Padasjoki) sijoittuva seudullinen hanke, jonka tavoitteena on ulkoilukäytössä jo olevien, merkkaamattomien metsäpolkujen kartoittaminen sekä niiden saavutettavuuden parantaminen. 

Lahdessa uusiksi maastoliikuntapoluiksi merkattava polkuverkosto on tarkoitus liittää turvallisesti osaksi kaupunkiympäristöä ja katuverkostoa, parantaen myös seudullisia yhteyksiä. Uudet polut eivät vaadi pääsääntöisesti rakentamista, mutta ne on tarkoitus merkitä maastoon ja tuoda reittitiedot sähköisesti saataville.  

Tutustu nykyisiin maastoliikuntapolkuihin ja polkuetikettiin tarkemmin

Kommentoi kartalle 

Käy antamassa kommenttisi uusiin maastoliikuntapolkuihin viimeistään 3.10.2021 mennessä. Pyydämme kommentteja ensisijaisesti sähköisen karttakyselyn kautta 

Karttakyselyyn

Maastoliikuntapolkujen verkkosivuilta on ladattavissa suunnittelussa olevien uusien maastoliikuntapolkujen linjaukset kartalla pdf-muotoisina. Karttojen avulla voitte myös tutustua uusien polkujen linjauksiin.  

Kuule tarkemmin verkkotilaisuudessa 

Suunnitteilla olevia maastoliikuntapolkuja esitellään kaikille avoimessa verkkotilaisuudessa 28.9.2021 klo 17.00–18.30. 

Tilaisuus järjestetään Teamsin välityksellä, ja pääset liittymään linjoille maastoliikuntapolkujen verkkosivun kautta (https://www.lahti.fi/maastoliikuntapolut). Tilaisuudessa varataan aikaa myös keskustelulle, jossa on mahdollisuus kommentoida polkuja suoraan suunnittelijoille. 

Tervetuloa mukaan!  

Ohjelma:

  • Tervetuloa, tilaisuuden pelisäännöt ja paikalla tänään
  • Hakkeen taustat
  • Maastoliikuntapolut 
  • Kysymyksiä ja vastauksia 
  • Miten tästä eteenpäin? 
  • Kiitos. 

Vinkit etäosallistumiseen:

  • Teams-ohjelma toimii tietokoneella, tabletilla tai kännykällä. 
  • Ohjelma tukee päivitettyjä Chrome, Edge ja Safari -selaimia. Android- ja iOS-mobiililaitteisiin voi ladata sovelluskaupasta Microsoft Teams -sovelluksen. 
  • Tapahtumaan osallistuminen ei vaadi tunnuksia Teams-palveluun, mutta suosittelemme omalla nimellä osallistumista. 
  • Voit liittyä mukaan jo kello 16.45 testaamaan tekniikan toimivuuden. 
  • Huomioithan, että tilaisuus tallennetaan ja se voidaan julkaista.
  • Jos kohtaat teknisiä ongelmia, pyydä apua vuorovaikutussuunnittelija Justiina Niemiseltä, p. 044 482 6489, justiina.nieminen@lahti.fi. 

Lisätietoja