Hyppää sisältöön

Vuonna 2005–2010 syntyneille räppiä, punkkia ja metallia toukokuun lopussa Finlandia-klubilla – liput jaossa 8.5. alkaen 

Lipun päihteettömään ja maksuttomaan keikkailtaan voi hakea maanantaina 8.5. alkaen Kauppakeskus Trion lippupisteeltä henkilö- tai kelakorttia vastaan, 1 lippu per henkilö. Lippuja on jaossa rajallinen määrä. Keikkalipulla pääsee matkustamaan maksutta LSL:n linja-autoissa tapahtumailtana.

Lahden kaupungin kumppanuuspöydät järjestävät yhteistyössä nuorisopalveluiden kanssa perjantaina 26.5.2023 klo 18–21 Sibeliustalon Finlandia-klubilla vuonna 2005–2010 syntyneille nuorille suunnatun päihteettömän ja maksuttoman tapahtuman, 2COOL4PARTY. Illan pääesiintyjinä nähdään Pihlaja sekä jambo. 

2COOL4PARTY-tapahtumaa on tehty yhdessä lahtelaisten nuorten kanssa. Nuoret ovat ideoineet tapahtuman nimen, saaneet vaikuttaa sen esiintyjiin sekä toteuttaneet tapahtuman graafisen ilmeen. Tilaisuuden juontavat lahtelaiset nuoret Emma ja Helmi. Tapahtumassa esiintyvät lisäksi paikalliset bändit N.H.P.O ja Nocturnal Mortuary. 

Alle 18-vuotiaille on kovin harvoin mitään ilmaista tarjolla, ja halusimme luoda nuorille keikkaillan ja elämyksiä ilman kustannuksia. Meille on myös tärkeää tarjota paikallisille nuorille mahdollisuus toteuttaa tapahtumaa yhteistyössä kumppanuuspöytien ja nuorisopalveluiden kanssa, kertoo tapahtumatyöryhmän vetäjä Markku Koponen.  

Tapahtuman ovet avataan klo 17 ja ilta alkaa paikallisilla esiintyjillä. Illan päätteeksi Finlandia-klubin lavalle nousevat suomenkielistä räppiä tekevä artisti jambo sekä R&B-musiikin tyylilajeja taidokkaasti ja persoonallisesti yhdistävä Pihlaja. KOKO Lahti Oy ja Sibeliustalo ovat tukeneet tapahtumapaikan järjestelyissä. 

Lisätiedot 

Sanna Virta, osallisuuskoordinaattori, Lahden kaupunki, p. 044 482 6390, sanna.virta@lahti.fi 
Markku Koponen, tapahtumatyöryhmän vetäjä, Lahden kaupungin keskusta-alueen kumppanuuspöytä, p. 040 520 9270, markku.koponen@peikko.com 

Lahden kumppanuuspöydät edistävät paikallista toimintaa ja asukkaiden sekä yhteisöjen osallistumismahdollisuuksia. Lahden kaupungilla on neljä alueellista kumppanuuspöytää: eteläinen, itäinen, pohjoinen ja keskusta-alueen kumppanuuspöytä.