Hyppää sisältöön

Ympäristöpääkaupunkivuoden viestintäteot finaaliin kansainvälisessä mainoskilpailussa

Lahden ympäristöpääkaupunkivuoden markkinointiviestintä on nimetty Fast Companyn World Changing Ideas Awards -kilpailun finalistiksi kolmen tuhannen kansainvälisen työn joukosta.

Arvostettu kilpailu tuo vuosittain näkyväksi organisaatioiden innovatiivisia tapoja ratkaista maailman suurimpia ongelmia. Finalistien listalla oli tänä vuonna muun muassa eläinten oikeuksiin, tekoälyyn, ilmastonmuutokseen, koronapandemiaan ja sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen liittyviä innovaatioita.
Ympäristöpääkaupunkivuoden ajaksi kaupungista itsestään tehtiin viestintäalusta, jossa teemavuodelle valitut viestinnälliset teemat yhdistyivät paikalliseen kulttuuriin käytännönläheisten tekojen kautta. Lahti lanseerasi muun muassa maailman ensimmäiset kaupunkisukset, hanhenkakkaoluen ja etätyöpisteet Lahden alueen metsiin.

Viesti kestävästä kaupungista levisi laajalle yleisölle

Osallistamalla asukkaita ja paikallisia toimijoita ympäristöpääkaupungista tehtiin kaikkien yhteinen asia. Paikallinen innokkuus ja omaleimaisuus tekivät teoista kansainvälisesti kiinnostavia, jolloin Lahti pääsi kertomaan viestiään kestävästä kaupungista laajalle yleisölle.

Lahden ympäristöpääkaupunkivuoden viestinnän lisäksi kilpailussa menestyi myös mm. Sallassa tehty olympialaisteemainen kampanja ilmastonmuutosta vastaan.

– On upeaa, että kaksi suomalaista ilmasto- ja ympäristöteemaista työtä pääsi viiden finalistin joukkoon. Molemmissa töissä näkyy vahvasti, että luovuus ei ole todellakaan maan tai kunnan koosta kiinni. Lahden kokoiselle kaupungille ympäristöpääkaupunkivuoden kampanjoiden kansainvälinen huomio ja tunnustukset merkitsevät valtavasti. Toivottavasti esimerkkimme myös inspiroi muita toimijoita panostamaan vastuullisuuteen, sanoo Saara Piispanen, joka toimi Lahti – Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021 -projektin viestintäpäällikkönä.

Ympäristötyö Lahdessa jatkuu, ja tavoitteet ovat edelleen korkealla. Lahden kaupungin tavoitteena on olla ensimmäisenä suurena kaupunkina Suomessa hiilineutraali jo vuoteen 2025 mennessä.

Lahti on valittu mukaan EU:n uuteen 100 hiilineutraalia ja älykästä kaupunkia -ohjelmaan. Mukaan valitut kaupungit saavat räätälöityä tukea ilmastosopimuksen laatimiseen ja toteutukseen.

2022 World Changing Ideas Awards | Fast Company

Aihealueet