Hyppää sisältöön

Ympäristöteemainen luistelukenttä Lahden torille

Luistelukentän rakentaminen siirtyy energiayhtiöltä Lahden kaupungille. Kaupunginhallitus päättää asiasta maanantaina 9.11.

Ekoteko-rata johdattelee ympäristöpääkaupunkivuoteen

Torille rakennettava luistelukenttä on tänä vuonna teemaltaan ekoteko-rata. Kentän jääpohjaan rakennetaan erilaisia ekopisteitä, joissa ulkoilijat pääsevät tutustumaan erilaisiin arjen ympäristötekoihin.

Ekoteko-radan tietoiskut koostetaan YK:n kestävän kehityksen tavoitteita vastaaviksi. Tietoiskut antavat perheille ideoita siitä, kuinka konkreettiset arjen teot vaikuttavat ympäristöön. Huolellisella kierrättämisellä, lähiruuan suosimisella ja tehokkaalla veden käytöllä jokainen voi vaikuttaa ympäristön tilaan.

Torin luistelukenttä elävöittää kaupungin keskustaa

Lahti Energia Oy on aiempina vuosina toteuttanut luistelukentän Lahden kauppatorille talven ajaksi. Luistelujää on ollut selkeä vetovoimatekijä, joka on vilkastuttanut torin käyttöä talven aikana sekä elävöittänyt kaupungin keskustaa.

Lahti Energia vastasi vuoteen 2020 saakka itse sähkönmyynnistä ja luistelujää oli osa yrityksen markkinointia. Sähkönmyynnin siirryttyä Oomi Energialle ei Lahti Energia ole enää valmis jääkentän rakentamiseen ja ylläpitoon.

Kaupunki on pyytänyt KOKO Lahti Oy:ltä ehdotuksen luistelukentän toteutuksesta. Luistelujää olisi kaupunkilaisten käytössä alustavan arvion mukaan 4.12.2020-28.2.2021 ja kokonaistilanteen salliessa mahdollisesti hiihtolomaviikon 1.-7.3.2021. Jääkentän kustannusarvio on 60 000 – 90 000 euroa ja sään vaikutus toteutuneisiin kustannuksiin on huomattava.

Lahden kaupunginhallitus päättää jääkentän rakentamisesta yhteistyössä KOKO Lahti Oy:n kanssa maanantaina 9.11.2020.

Lisätietoja:

kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sirkku Hildén, 050 327 2691
yhteysjohtaja Mari Kuparinen, 044 371 9450

Aihealueet