Hyppää sisältöön

Uimahallit ja maauimala

Lahdessa vesiliikuntaa pääsee harrastamaan Nastolan, Saksalan, Kivimaan ja Lahden uimahalleissa.

Kunto- ja kilpauinnin rinnalle on tullut erilaisia vesiliikuntamuotoja, jotka ovat laajentaneet mahdollisuuksia toimia vedessä hauskasti ja haastavasti. Omatoimisen uinnin ja vesijuoksun lisäksi Lahden uimahalleissa järjestetään ohjattuja liikuntaryhmiä ikäihmisille, liikuntarajoitteisille, työikäisille sekä lasten- ja nuorten kilpa- ja harrasteryhmiä.

Vuokrattujen vuorojen lisäksi jokaisessa uimahallissa on varattu yksi puolikas päivä huoltotoimenpiteisiin sekä yksi puolikas päivä eläkeläisten ja liikuntarajoitteisten liikuntaryhmille. Yleisövuorojen aikaan pyörivät arkipäivien vakiovuorot löydät kyseessä olevan uimahallin sivuilta. Uimahallien pelisääntöjen noudattaminen ja muiden huomioinen edesauttavat viihtyisyyttä ja turvallisuutta uimahalleissa. Maauimala on avoinna kesäkaudella, jolloin sisäuimahallit ovat kiinni ja huollettavina.

Uimahallien aukioloajat ja hinnasto

Uimahalleissa, joissa on enemmän kuin yksi sauna pyritään pienentämään energian kulutusta

Lahden ja Kivimaan uimahallien saunat:

Arkisin:

  • yksi sauna käytössä klo 6–16.
  • kaksi saunaa käytössä klo 16–21.

Viikonloppuisin:

  • kaksi saunaa käytössä.

Hinnasto

Sisäänpääsymaksu oikeuttaa maksimissaan 2 tunnin oleskeluun uimahallin tiloissa.
Koskee myös kausikorttilaisia.

Maksutavat:
Pankki- ja luottokortit, käteinen, Edenred mobiilimaksu, epassi, Smartum Pay -mobiilimaksu ja Smartum setelit.

Pidätämme oikeudet muutoksiin.

  • Kertamaksu

    • Aikuiset 6 €
    • Lapset 3 €
    • Eläkeläiset, opiskelijat, työttömät, varusmiehet  3 €
    • alle 4–vuotiaat maksutta

    Sarjakortit (kortin pantti 3 €)

    Aikuiset

    • 10 kortti 55 €
    • 50 kortti 235 €
    • 12 kk kortti 360 €
    • 6 kk kortti 220 €

    Lapset, eläkeläiset, opiskelijat, työttömät, varusmiehet

    • 10 kerran kortti 27,50 €
    • 50 kerran kortti 117 €
    • 12 kk kortti 150 €
    • 6 kk kortti 85 €

    * 6 kk ja 12 kk kortit voimassa ostopäivästä

  • Saksalan, Lahden ja Kivimaan uimahalli

    Kuntosalin kertamaksuun ja sarjakortteihin sisältyy uimahallin sisäänpääsymaksu

    Kertahinnat

    • aikuiset 7,5 €
    • eläkeläiset, opiskelijat, työttömät, varusmiehet 4,50 €
    • uimahallin sarjakorteilla ja vuosikortilla (* 6 kk ja 12 kk) 1,50 €

    Sarjakortti

    • 10 kerran kortti, aikuiset 65 €
    • 10 kerran kortti, eläkeläiset, opiskelijat, työttömät,varusmiehet 40 €

    Nastolan uimahalli

    Kuntosalin kertamaksuun ja sarjakortteihin ei sisälly uimahallin sisäänpääsyä

    Kertamaksu

    • kuntosalimaksu 3,50 €
    • kuntosali (+uinti) aikuiset 7,5 €
    • kuntosali (+uinti) eläkeläiset, opiskelijat, työttömät 4,50 €

    Sarjakortti

    • 10 kerran kortti 31,50 €
    • 6 kk kortti aikuiset 80 €
    • 6 kk kortti opiskelija, eläkeläinen, työttömät, varusmiehet kausikortti 45 €

    * 6 kk kortit voimassa ostopäivästä

    HUOM! uimahallimaksuja ei palauteta!

  • Lahden yläkoululaiset ja lukiolaiset pääsevät maksutta uimaan ja kuntosalille kauden syksy 2023-kevät 2024.

    Maksuttomat uinti- ja kuntosaliajat eri arkipäivinä ja eri halleissa sisäänpääsyaika klo 14-16 ja hallissa oloaika klo 14-17:

    • tiistaisin Kivimaan ja Saksalan uimahalleissa,
    • torstaisin Lahden Uimahallissa ja
    • perjantaisin Nastolan uimahallissa.

Normaalihintaisia sarja- tai kausikortteja voit ostaa Lahden kaupungin verkkokaupasta.

Uimahallit ja Maauimala

  •  

     

    Yhteystiedot

    Käyntiosoite: Katajapolku 4, 15210 Lahti

    uinninvalvoja: 0444162861, kassa: 0444826245

    Aukioloajat

    ma-ke klo 6–20
    to-pe klo 13–20
    la-su klo 8–14

    Uintiaika päättyy puoli tuntia kassan sulkemisen jälkeen. Hallista poistuttava 1 h kassan sulkemisen jälkeen.

    Poikkeusaukioloajat

    ke 6.12. suljettu

    la 23.12. klo 8 – 14
    su 24.12.-25.12. suljettu

    ti 26.12. klo 8 – 14
    ma 1.1. suljettu

    Näytä kartalla

  • Yhteystiedot

    Käyntiosoite: Svinhufvudinkatu 8. 15110 Lahti

    uinninvalvoja: 0444163883, kassa: 0444826243

    Aukioloajat

    ma klo 13.30-20
    ti klo 6-20
    ke klo 13-20
    to-pe klo 6-20
    la-su klo 11-17

    Uintiaika päättyy puoli tuntia kassan sulkemisen jälkeen. Hallista poistuttava 1 h kassan sulkemisen jälkeen.

     

    Poikkeusaukioloajat

    • ke 6.12. suljettu
    • la 23.12. klo 11-16
    • su 24.12.- ti 26.12. suljettu
    • su 31.12. klo 11-16
    • ma 1.1. suljettu

    Näytä kartalla

  • Yhteystiedot

    Käyntiosoite: Urheilukeskus, Salpausselänkatu 8, 15110 Lahti

    Aukioloajat

    Maauimala suljettu

     

    Näytä kartalla

  • Yhteystiedot

    Käyntiosoite: Urheilutie 4, 15550 Nastola

    Postiosoite: Urheilutie 4

    uinninvalvoja: 0401796366, kassa: 044 790 9404

    Aukioloajat

    ma klo 6-20
    ti klo 13-20
    ke klo 6-20
    to klo 13-20

    pe klo 6-20
    la klo 8-14

    su klo 12-18

    Uintiaika päättyy puoli tuntia kassan sulkemisen jälkeen. Hallista poistuttava 1 h kassan sulkemisen jälkeen.

     

    Poikkeusaukioloajat

    • ke 6.12. suljettu
    • su 24.12.-26.12. suljettu
    • su 31.12. klo 12-16
    • ma 1.1. suljettu

    Näytä kartalla

  • Yhteystiedot

    Käyntiosoite: Pyökkipolku 2, 15520 Lahti

    uinninvalvoja: 0444162858, kassa: 0444162859

    Aukioloajat

    ma klo 13-20
    ti – to klo 6-20
    pe klo 13- 20
    la – su klo 12- 18

    Uintiaika päättyy puoli tuntia kassan sulkemisen jälkeen. Hallista poistuttava 1 h kassan sulkemisen jälkeen.

     

    Poikkeavat aukioloajat

    ke 6.12. suljettu
    la 23.12. klo 12-16
    su 24.12.-26.12. suljettu
    su 31.12. klo 12-16
    ma 1.1. suljettu

    Näytä kartalla

Uimahallien poikkeavat aukioloajat

 

Kivimaan uimahalli  

  • 6.12. suljettu
  • 23.12. suljetaan klo 14
  • 24 – 25.12. suljettu
  • 26.12. klo 8 – 14
  • 1.1. suljettu
Lahden Uimahalli
  • 6.12. suljettu
  • 23.12. suljetaan klo 16
  • 24 – 26.12. suljettu
  • 31.12. suljetaan klo 16
  • 1.1. suljettu
Nastolan uimahalli
  • 6.12. suljettu
  • 24 – 26.12. suljettu
  • 31.12. suljetaan klo 16
  • 1.1. suljettu
Saksalan uimahalli
  • 6.12. suljettu
  • 23.12. suljetaan klo 16
  • 24 – 26.12. suljettu
  • 31.12. suljetaan klo 16
  • 1.1. suljett

Valvojat, vakiovuorot, kassapalvelut, siivous

Kunnossapito ja huolto