Hyppää sisältöön

Niemen satama- ja ranta-alue

​Niemen satama-alueen yleissuunnitelma on päivitetty ja se on hyväksytty kaupunkiympäristölautakunnassa joulukuussa 2022. Edellinen yleissuunnitelma oli tehty  vuonna 2015.

Suunnitelman perusteella aluetta parannetaan vaiheittain usean vuoden aikana.  Tavoitteena on tehdä ulkoilijoiden käyttöön rantaraitti Teivaasta Mukkulaan saakka. Niemen satama säilytetään  lahtelaisten veneilijöiden kotisatamana. Satamassa sijaitsevat myös mm. virkavenelaiturit, joiden kunnostus on yksi tulevien vuosien rakennuskohteista.

 

 

Tutustu tästä Niemen sataman kaavamuutokseen

Niemen sataman yleissuunnitelma ja lähiympäristösuunnitelma

  • Yleissuunnitelma on hyväksytty kaupunkiympäristölautakunnassa 14.12.2022.

  • Niemen satama-alueen rakentaminen on aloitettu keväällä 2023 rakennusvaiheesta 1, joka sisältää kala-aseman rakentamisen paalutettavan teräsbetonilaatan päälle sekä uuden virkavenelaiturialueen rakentamisen. Suunnitelman mukaan rakentaminen jatkuu kesäkuuhun 2024 saakka.

    Hankkeessa toteutetaan satamarakentamista sekä kadun ja vesihuollon rakentamista. Lisäksi rakennetaan tarvittavat kuivatukseen liittyvät järjestelmät, sähkö-, sekä ulkovalaistusverkko. Työmaan yhteyshenkilönä toimii Erkki Päivinen, YIT Infra Oy, erkki.paivinen@yit.fi puh. 040 826 1041.