Hyppää sisältöön

Kaivulupa

Kaivulupa tulee hakea kaksi (2) viikkoa ennen työn aloittamista eikä urakkaa saa aloittaa ennen hyväksyttyä lupapäätöstä.

Kaivulupa tarvitaan, kun tehdään kaivutyötä yleisillä alueilla (kadut, puistot, metsät ym).

Kaivulupaa haetaan kaupungin sähköisten palveluiden kautta. Ensimmäisen kaivuluvan yhteydessä hakijan tulee kirjautua palveluun. Tunnistautuminen tarvitsee tehdä vain kerran.

Hanki ensin sijoituslupa

Voit hakea kaivulupaa, jos olet jo hankkinut sijoitusluvan.

Kaivutöihin liittyvät määräykset

  • Kaivualueella olevat johdot ja laitteet on paikallistettava ennen ilmoituksen tekemistä.
  • Katualueella kaivaminen on rajoitettava mahdollisimman pienelle alueelle, jotta liikenteelle aiheutuu vain vähän haittaa.
    • Kaivanto on suojattava ohjeiden mukaisin puomein, valoin ja liikennemerkein.
    • Työstä vastaava on vastuussa siitä, että suojaukset ovat kunnossa kaikkina aikoina, myös työajan ulkopuolella.
    • Lippusiimoja ja nauhoja voidaan käyttää vain optiseen ohjaukseen, ei kaivannon suojaukseen.
    • Kaikkien kaiteiden on oltava nojaamisen kestäviä.
  • Työstä vastaavan on huolehdittava, että uusien tai siirrettyjen johtojen kartoitus tehdään ennen kaivannon peittämistä.
  • Rakennekerrokset tehdään hyväksyttyjen kadun rakennesuunnitelmien mukaisesti.
    • Kaivanto täytetään ja tiivistetään InfraRYL 2010 mukaisesti.
    • Rakennekerrospaksuus on aina entisen rakenteen mukainen.
    • Täyttö on tehtävä kadun rakennekerroksia sekoittamatta.
  • Kaivannon ympärillä olevat puut ja pensaat on suojattava.
  • Takuuaika on 2 vuotta. Takuuaika alkaa siitä, kun lopullinen päällyste on hyväksytty.
    • Takuuajan päättymispäivämäärä on vuosittain 30.9.

Maksut

Käytöstä maksat Kaupunkiympäristön lautakunnan vahvistaman taksan mukaisen korvauksen. Jos käytät aluetta luvatta, korvaus peritään nelinkertaisena. Korvauksen suuruuden näet hinnastosta.