Hyppää sisältöön
Aleksanterinkatu

Aleksanterinkadun asfaltointi

Aleksanterinkadun ajorata välillä Rauhankatu – Vesijärvenkatu sekä Aleksanterinkadun ja Vesijärvenkadun risteyksen liittymäalue peruskorjattiin tilapäisesti enintään viideksi vuodeksi korvaamalla nykyinen noppakivipinta asfaltilla. Aleksanterinkadun asfaltointi toteutettiin 4.–19.6.2026 välisenä aikana. Aleksanterinkatu oli suljettuna autoliikenteeltä työmaan ajan, alkaen 3.6.2026.

Aleksanterinkadun liikenneratkaisu Vesijärvenkadun risteyksestä Rauhankadulle muutettiin kymmenisen vuotta sitten. Hankkeessa tehdyt rakennevalinnat johtivat nopeasti siihen, että ajorata ei kestänyt sille kohdistuvaa kuormaa. Katu on urautunut ja sitä on muun muassa ajoneuvovahinkojen estämiseksi jouduttu paikkaamaan. Tilapäisestä ajoradan asfaltoinnista päätti kaupunkiympäristölautakunta kokouksessaan 18.11.2025.

Työmaan aikana Aleksanterinkatu oli suljettu autoliikenteeltä. Läpi sai ajaa vain pelastusliikenne, ja lisäksi rajoitettu huolto- ja tonttiliikenne erityisjärjestelyin. Bussiliikenne kulki 1. kesäkuuta alkaen Hämeenkadun kautta aina työmaan valmistumiseen saakka. Torin linja-autopysäkkejä korvaavat pysäkit olivat Hämeenkadulla, Rauhankadun liittymän molemmin puolin. Tilausajopysäkki siirtyi Marolankadulta Aleksanterinkadulle Rauhakadun liittymän länsipuolella olevalle pysäkille. 

Ympäristöystävällisemmän asfaltin testaus

Aleksanterinkatu toimii Lahden vähähiilisen ja kiertotalouden mukaisen asfaltoinnin kokeilukohteena. Kokeilurakenteessa osa öljypohjaisesta bitumista korvataan biopohjaisella ligniinillä. Asfaltti valmistetaan matalammassa lämpötilassa ja uusiutuvalla polttoaineella, mikä vähentää energiankulutusta, päästöjä ja työnaikaisia asfalttimassasta syntyviä huuruja ja höyryjä. Lisäksi asfalttimassassa käytetään vähintään 50 prosenttia kierrätettyä asfalttia.

Aleksanterinkadun remontin vaiheet

  • Asfaltointityö jatkuu juhannuksen jälkeisellä viikolla Vesijärvenkadun ja Aleksanterinkadun risteyksessä, jossa töitä tehdään ajokaista kerrallaan. Risteyksen läpi pystyy ajamaan, mutta työt hidastavat liikennettä. Keskustan läpiajoon kannattaakin käyttää muita reittejä. Risteyksen työmaa kestää kolmisen viikkoa.

    Maanantaina 13. heinäkuuta siirrytään purkamaan Vesijärvenkadun keskisaarekkeita Aleksanterinkadun ja Kirkkokadun välillä. Tämä vaikuttaa Vesijärvenkadun kaistajärjestelyihin.

    Torstaina 16. heinäkuuta alkaa pysäkkien rakentaminen. Tämä tulee vaikuttamaan Vesijärvenkadun kaistajärjestelyihin sekä kevyenliikenteenväylät tulevat kaventumaan työn ajaksi. Työt saadaan arvioidusti valmiiksi heinäkuun aikana.

    Vaihtoehtoisia reittejä Vesijärvenkadun kiertämiseen mahdollisuuksien mukaan suositellaan.

    Lue lisää pysäkkikokeilusta