Hyppää sisältöön

Oppilaan arviointi

Arvioinnin tehtävänä on ohjata ja kannustaa opiskelua sekä kehittää oppilaiden itsearvioinnin taitoja. Arvioinnilla kerrotaan, missä määrin oppilas on saavuttanut oppiaineelle asetetut tavoitteet. Koulutyö evästää lapsia ja nuoria tulevaisuutta varten.

Perusopetuksessa arviointi kohdistuu oppimiseen, osaamiseen, työskentelyyn ja käyttäytymiseen. On tärkeää, että oppilasta kannustetaan, kehitetään hänen itsearvioinnin taitoja ja ohjataan hänen opiskeluaan niin kotona kuin koulussa. Lukuvuoden päätteeksi jokainen oppilas saa arvioinnin lukuvuoden aikana suoritetuista opinnoista.

Arvioinnin periaatteita ja yhteisiä käytänteitä ohjaa Lahdessa arvioinnin oppaaseen tuotettu materiaali ja arviointivälineet. Opas palvelee koulujen henkilökuntaa, lahtelaisia huoltajia ja kaikkia koulusta tai oppimisen arvioinnista kiinnostuneita.

Lisätietoa
Oppilaan arvioinnista saa lisätietoa olemalla yhteydessä oppilaan omaan kouluun opettajaan tai rehtoriin

Lisätietoja