Hyppää sisältöön

Verkostot

Luonto- ja ympäristökasvatuksen tukiverkosto LYKE

Lahden kaupungin ympäristökasvatus kuuluu valtakunnalliseen luonto- ja ympäristökasvatuksen tukiverkostoon LYKE. Sana LYKE tulee sanoista Luonto, Ympäristö ja Kestävä Elämäntapa. Mukana verkostossa on reilut viisikymmentä luonto- ja ympäristökoulua, nuorisokeskusta, Metsähallituksen luontokeskusta, leirikoulukeskusta ja muuta toimijaa. Verkostoa koordinoi Suomen luonto- ja ympäristökoulujen liitto. Toimintaa kehitetään koko ajan mm. sertifioinnin, vertaisauditoinnin ja koulutustapaamisten kautta.

LYKE-verkoston nettisivut

Vihreä lippu

Vihreä lippu on kestävän kehityksen ohjelma ja ympäristösertifikaatti päiväkodeille, kouluille, oppilaitoksille ja vapaa-ajan toimijoille. Lahdessa Vihreän lipun päiväkoteja ovat Herrasmannin, Humpulan, Kanervan, Kytölän ja Liipolan päiväkodit. Vihreän lipun kouluja ovat Lotilan koulu ja Kivimaan koulu, joka on toteuttanut Vihreän lipun ohjelmaa jo yli kaksi vuosikymmentä.

Lahden kaupungin ympäristökasvattajat toimivat Vihreän lipun alueellisina edistäjinä. Tarjoamme tietoa Vihreä lippu -toiminnasta Lahden toimijoille ja kiinnostuksen mukaan järjestämme alueellisen kokemustenvaihtotilaisuuden Salpausselkä Geopark alueen kuntien Vihreä lippu toimijoille. Mukana olevat kunnat ovat Sysmä, Padasjoki, Asikkala, Heinola, Hollola ja Lahti.

Vihreä lippu -ohjelman nettisivut

Päijät- ja Kanta-Hämeen ympäristökasvatusverkosto

kokoaa yhteen alueen ympäristökasvatustoimijoita jakamaan hyviä käytäntöjä, verkostoitumaan, kehittämään ympäristökasvatusta ja levittämään ympäristötietoisuutta.

Verkosto on perustettu vuonna 2016 ja kokoontuu pari kertaa vuodessa.

Verkosto pitää yhteyttä Facebook-ryhmän Ympäristökasvatus Päijät- ja Kanta-Hämeessä kautta, johon voivat kaikki kiinnostuneet liittyä.

Lue lisää Hämeen verkostotyöstä

Lahden seudun Ulko-Opet

Ulko-opet ry kokoaa yhteen ulkona ja luonnossa opettamisesta ja kasvattamisesta kiinnostuneet. Tarjoamme vertaistukea tapaamisissamme, järjestämämme ulkona opettamiseen liittyvää koulutusta ja vinkkaamme ulko-opetusmateriaaleista! Tule mukaan tekemään ulkona opettamista ja kasvattamista näkyväksi ja tunnetuksi yleisesti.

Ulko-Opet ry Suomen Ladun nettisivuilla