Hyppää sisältöön

Usein kysyttyä CitiCAPistä

Olemme koonneet yhteen usein kysyttyjä kysymyksiä CitiCAP-hankkeesta ja päästökaupasta.

  • Päästökauppa tarkoittaa sitä, että päästöjä pyritään vähentämään markkinamekanismein. Henkilökohtaisessa päästökaupassa yhteisön yhteinen päästöjenvähennystavoite on jaettu eri henkilöiden kesken henkilökohtaisiin päästövähennystavoitteisiin. Jokaiselle käyttäjälle määritellään tietty sallittu päästömäärä, eli henkilökohtainen päästökiintiö. Ylittämällä tai alittamalla sallitun päästömäärän voi käyttäjä joko menettää tai saada taloudellisia hyötyjä. Kaikkien henkilökohtaiseen päästökauppaan osallistuneiden toiminta suhteessa päästövähennystavoitteisiin määrittelee hintatason, jolle päästöoikeuksien hinta asettuu.

    Tämä tarkoittaa sitä, että tavoitteen ylittävien päästöjen aiheuttamiselle asetetaan hinta, joka luo kannustimen vähentää päästöjä. Kun kokonaispäästöt ylittävät yhteisen päästökaton, päästöhinta nousee. Vastaavasti kun kokonaispäästöt alittavat yhteisen päästökaton, päästöhinta laskee. Näin päästöhinta pyrkii kannustamaan päästöjen vähentämiseen.

    Sovelluksessa päästökauppaa käydään virtuaalieuroilla, joilla voi hankkia erilaisia palveluita ja alennuksia.

  • Päästökatto on jonkin alueen kokonaispäästöjen sallittu enimmäismäärä, eli tässä tapauksessa Lahden kaupunkilaisten liikkumisesta syntyvien päästöjen määritelty enimmäismäärä. Se pohjautuu suoraan Lahden kaupungin liikenteelle asettamiin ilmastotavoitteisiin.

    Päästökaton koko määrittää, kuinka paljon päästöoikeuksia on hankkeessa jaettavissa osallistujien kaupunkiliikkumiseen. Tämän pohjalta jokaiselle kaupunkilaiselle määritellään sallittu liikkumisen päästömäärä eli jokaisen oma päästökiintiö, jonka rajoissa kokeiluun osallistujien on määränä pysytellä.  CitiCAP -sovelluksessa päästökiintiön määrittelyyn vaikuttaa myös henkilön elämäntilanne. Esimerkiksi alle 15-vuotiaat lapset, terveydentila ja asumisetäisyys voivat tuoda lisäpäästöoikeuksia.

  • Päästökatto pysyy samalla tasolla aina tietyn aikaa, mutta sitä voidaan jaksoittain muuttaa. Tavoitteena on, että vuoden kuluttua kokeilun alusta päästöt ovat vähentyneet 25% nykytilanteesta.

  • Päästökauppaa käydään CitiCAP-sovelluksen avulla. Sovellus tunnistaa liikkumisesi ja laskee liikkumisen aiheuttamat päästöt ja vähentää ne henkilökohtaisista päästöoikeuksista. Jos ylität viikkosi päästöoikeudet, joudut ostamaan päästöoikeuksia eli menetät virtuaalieuroja kulloisenkin päästöoikeuksien hinnan mukaisesti. Jos taas alitat viikkosi päästöoikeudet, ansaitset virtuaalieuroja.

    Ansaitut virtuaalieurot siirretään lompakkoosi aluksi kahden viikon välein ja tämän jälkeen neljän viikon välein. Tämä kaikki tapahtuu automaattisesti. Lompakkoon siirrettyjä päästöoikeuksia ei enää vähennetä sinulta vaikka liikkumisesi ylittäisi päästöoikeutesi. Eli, päästökaupan käyminen on äärimmäisen helppoa, rekisteröidy CitiCAP-sovelluksen käyttäjäksi ja ala säästämään päästöoikeutesi liikkumalla vähäpäästöisesti!

  • Henkilökohtainen päästökiintiö määritellään käyttäjälähtöisesti jokaisen osallistujan oman profiilin mukaisesti. Tämä tarkoittaa, että jokainen päästökauppaan osallistuja saa lähtötasolla saman kokoisen viikoittaisen päästökiintiön (17kgCO2eq), mutta erityistarpeista päästökiintiöön voi saada lisää päästöoikeuksia. Hyväksyttyjä erityistarpeita ovat esimerkiksi pitkä asumisetäisyys keskustaan tai työpaikalle, alle 15-vuotiaat lapset ja liikuntarajoitteisuus. Päästöoikeuksien tarvetta selvitetään sovelluksessa alkutietolomakkeella.

  • CitiCAP-sovelluksessa näet omat päästöoikeutesi sekä toteutuneet päästöt viikkotasolla lähes reaaliajassa.

  • Voit valita sovelluksessa kullekin matkalle oikean auton. CitiCAP -sovellus käyttää henkilöautolle keskimääräisen suomalaisen henkilöauton päästötietoja. Käyttäjä voi itse vaihtaa sovelluksessa auton kaasu-, sähkö- tai flexifuelautoksi.

  • Jos järjestelmä ei saa mitään liikkumistietoa koko päivän aikana niin se käyttää automaattisesti keskimääräisiä päivittäisiä päästötietoja.

  • Päästökauppajärjestelmä on kehitetty Lahden kaupungin, korkeakoulujen ja yritysten yhteistyönä. Alustan on kehittänyt Good Sign Oy, jonka lisenssin Lahden kaupunki on hankkinut. Käyttöjärjestelmän toiminnasta vastaa Future Dialog Oy.

  • Päästökauppajärjestelmä avataan testikäyttöön syyskuussa 2019.

  • Päästökauppajärjestelmää voi käyttää kuka tahansa, mutta testijakso on suunnattu ensisijaisesti lahtelaisille. Järjestelmä on laadittu siten, että se käyttää ensisijaisesti päästökertoimia, jotka on laskettu liikkumiselle Lahdessa, joten muualla sovellusta käyttäville saattaa tulla enemmän epävarmuutta järjestelmän laskemiin päästöihin. CitiCAP -sovellusta voivat käyttää 16 vuotta täyttäneet henkilöt.

  • Päästökaupassa toteutuneista päästövähennyksistä on mahdollista saada palkkioksi kaupungin palveluita tai muita rahanarvoisia etuja. Lisäksi yhdistämällä kävelyä ja pyöräilyä arjen matkoihin, on mahdollista saavuttaa merkittäviä terveyshyötyjä. Tämän lisäksi sovellus sisältää pelillisiä elementtejä.

    Tulemme lisäksi järjestämään kilpailuja ja arvontoja käyttäjien ja tutkimukseen osallistuneiden kesken.

  • Testivaiheessa virtuaalieuroja ei voi käyttää markkinapaikalla mihinkään oikeaan palveluun, mutta rahojen käyttöä voi testata kuvitteellisiin vouchereihin. Tulevaisuudessa voit käyttää tienaamasi virtuaalieurot päästökaupan markkinapaikalla, jossa on tarjolla erilaisia rahanarvoisia palveluja.

  • Tässä vaiheessa ylittämisestä ei seuraa rangaistusta. Yritä parantaa tilannettasi seuraavalla viikolla.

  • Voit matkan jälkeen ilmoittaa päästökauppasovelluksella, kuinka monta henkilöä oli kyydissä, jolloin syntynyt päästömäärä jaetaan matkustajien kesken.

  • Päästökauppa kannustaa kaupunkilaisia vähentämään liikkumisen CO2 -päästöjä. Hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen tähtäävät toimenpiteet parantavat myös kaupungin ilmanlaatua. Henkilökohtaisen päästökaupan pilotointi on myös yksi työkaluista, joilla Lahti pyrkii saavuttamaan kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistavoitteensa.

    Kaupungin liikennesuunnittelu hyötyy tulevaisuudessa ICT -alustasta ja sinne kerättävästä datasta. Tämän tiedon pohjalta kaupungin liikennejärjestelmää voidaan suunnitella tarkoituksenmukaisemmaksi ja paremmin käyttäjiä palvelevaksi.

    Alustan ja päästökaupan houkuttelemat uudet liikkumisen palvelut tuovat uusia yrityksiä ja työpaikkoja Lahteen.

    Sovellus tuottaa käyttäjälleen tietoa omasta liikkumisesta ja oman liikkumisen ilmastovaikutuksista.

  • Sovelluksen kautta on mahdollista seurata omaa päästömäärää tietyllä ajanjaksolla sekä päästöjä suhteessa päästöoikeuksiin. Sovelluksesta näkee myös päästöoikeuden kulloisenkin hinnan sekä hinnan kehityksen. Omia päästöjä voi verrata myös keskivertokäyttäjän päästöihin.

    Lisäksi sovellus näyttää käytetyt liikkumismuodot ja matkojen pituudet sekä kuljetut matkat kartalla ja matkoista aiheutuneet päästöt.

  • Sovellusta on mahdollista käyttää puhelimilla, joissa on Android -käyttöjärjestelmä. Sovelluksen käyttäminen vaatii datayhteyden.

    Päästökauppajärjestelmä on valmis laajaan testaukseen syyskuussa 2019. Sovelluksen voi ladata puhelimeen kirjautumalla Facebookin tai Googlen käyttäjätunnuksilla tai luomalla sovellukseen omat tunnukset.

  • Jos sovelluksen käytössä ilmenee ongelma, voi ottaa yhteyttä CitiCAP:n ylläpitoon joko suoraan sähköpostiosoitteeseen citicap.yllapito@gmail.com tai painamalla kohtaa ”Tarvitsetko apua” sovelluksen viimeisellä välilehdellä.

    Huomioithan, että CitiCAP -sovellus on testausvaiheessa ja sillä ei ole ympärivuorokautista käyttötukea.

  • Varmista asetuksista että puhelimessasi datayhteys ja sijaintitietosi ovat päällä ja ne ovat sovelluksen käytössä.

     

     

     

     

     

  • Voit lähettää palautetta ja ideoita sovelluksen kehittämiseen osoitteeseen citicap.yllapito@gmail.com otsikolla ’PALAUTE’

  • Muut käyttäjät eivät näe toisten käyttäjien liikkumistietoja.

  • Pidämme henkilötietojen turvallisuudesta huolta tietosuojalainsäädännön mukaisesti. Henkilötietoja käsitellään vain siinä laajuudessa kuin se on käsittelyn kannalta tarpeellista. Tietoja käsittelevät ainoastaan henkilöt, joiden tehtäviin tietojen käsittely kuuluu. Käytettävät tietojärjestelmät ovat asianmukaisesti suojattuja.

    Jokaisella rekisterissä olevalla henkilöllä on oikeus tarkistaa rekisteriin tallennetut tietonsa ja vaatia mahdollisen virheellisen tiedon korjaamista tai puutteellisen tiedon täydentämistä. Rekisterissä olevalla henkilöllä on myös oikeus pyytää häntä koskevien henkilötietojen poistamista rekisteristä lain sallimissa rajoissa.

    Mikäli henkilö haluaa tarkistaa hänestä tallennetut tiedot tai vaatii niihin oikaisua tai poistoa, pyyntö tulee lähettää kirjallisesti rekisterinpitäjälle. Rekisterinpitäjä vastaa asiakkaan pyyntöön EU:n tietosuoja-asetuksessa säädetyssä ajassa (pääsääntöisesti kuukauden kuluessa).

    Järjestelmä kerää tietoa käyttäjien liikkumisesta kuten sijainnista, kulkumuodoista ja syntyneistä päästöistä.  Kerättävää tietoa käytetään päästökaupan käymiseen, tutkimukseen sekä liikkumispalveluiden kehittämiseen.

    Päästökauppajärjestelmän käyttäjille palveluita tarjoavat yritykset saavat käyttöönsä tiedot käytössä olevista päästöoikeuksista.

  • Jos liikut pääsääntöisesti omalla autolla, voit vähentää liikkumisen päästöjä valitsemalla joukkoliikennevälineet, pyörän tai jalankulun. Jos pyörä tai jalankulku eivät ole sinulle mahdollisia kulkumuotoja, voit harkita sähköpyörää. Jos tämä ei ole mahdollista, voit pyrkiä viisaaseen autoiluun, eli harkitse kimppakyytejä jos mahdollista ja suunnittele menosi niin, että voit hoitaa kaikki asiasi yhdellä ajokerralla.

    Pyri käymään kaupassa ja harrastuksissa työmatkan yhteydessä, tai käy lähikaupassa pyörällä tai kävellen. Jos sinulla on mahdollisuus, niin harkitse sähköautoa tai uusiutuvilla polttoaineilla toimivaa autoa.

  • Päästökauppajärjestelmässä huomioidaan lahtelaisten liikkumisen päästöt, eli jos lahtelainen käy töissä pääkaupunkiseudulla, sekin huomioidaan. Lentomatkoja tai ulkomailla tapahtuvaa liikkumista ei tässä vaiheessa vielä huomioida. Kuten ei myöskään veneilyä. Päästökauppajärjestelmä huomioi seuraavat liikkumismuodot: henkilöauto, linja-auto, juna, metro, raitiovaunu, pyöräily ja kävely.

    Jos lähdet ulkomaille, sovellus huomioi, kun siirryt Suomen televerkon ulkopuolelle ja laittaa päästökauppasovelluksen lepotilaan. Saat tästä ilmoituksen. Kun palaat takaisin, sovellus käynnistyy automaattisesti takaisin päälle.