Hyppää sisältöön

Salpausselkä Geopark

Suomen kansainvälisesti tunnetuimman geologisen luonnonperinnön tarinan kertova Salpausselkä Geopark on nimetty UNESCO Global Geopark -kohteeksi.

Salpausselän ansiosta Lahti on merkittävä urheilukaupunki, jossa on järjestetty kansainvälisiä hiihtokilpailuja 1920-luvulta lähtien. Jääkausi muotoili maaston MM-kisojen arvoiseksi näyttämöksi suppakuoppineen, jyrkkine rinteineen ja muinaisrantoineen. Tapahtumat ovatkin tärkeä osa kaupungin kulttuuriperintöä ja matkailun vetovoimaa. Eikä ihme, sillä Salpausselät näkyvät avaruuteen asti!

Metsänpeitteinen  Salpausselkä tarjoaa upeat puitteet kaikenlaiseen liikkumiseen kaikkina vuodenaikoina. Maastoliikuntapoluilta, hiihtoladulta ja kuntoilureiteiltä on helppo poiketa kokemaan metsän rauhaa. Näiden pariin matkailijatkin löytävät virkistäytymään.

Salpausselkä Geopark –alueen merkittävyys ei perustu pelkästään siihen, mitä on nähtävissä maan pinnalla. Lahti sijaitsee Suomen suurimpien pohjavesivarantojen päällä. Salpausselän puhtaaksi suodattama, erinomainen hanavesi on päivittäistä arjen luksusta lahtelaisille. Raikas pohjavesi on alueen tärkeä valtti myös sitä hyödyntäville yrityksille.

Lahdessa vastuulliseen elämäntapaan kasvetaan pienestä pitäen ja luontotuntemusta pyritään siirtämään eteenpäin seuraaville sukupolville.  Ympäristökasvatus on tärkeässä asemassa kaikissa Lahden kaupungin kouluissa ja päiväkodeissa.

  • Salpausselkä Geopark on Suomen neljäs

    Unesco Global Geoparkeja 169

  • Kuusi kuntaa, 32 kohdetta

    Salpausselältä eteläiselle Päijänteelle

  • 12 000 vuotta sitten

    jääkausi muovasi Salpausselän

  • Maailman paras hanavesi

    lahtelaisille päivittäistä arjen luksusta

Mikä on Geopark?
Salpausselkä Geopark alue

Seikkaile veden muovaamassa maisemassa!

Salpausselkä Geoparkin voi kokea aivan kaupunkikeskustan välittömässä läheisyydessä.

  • Lehmusreitti

    Lehmusreitti on Lahden keskusta-alueen ympärillä kiertävä kaupunkiluontopolku, joka mahdollistaa nopean ja helpon pääsyn luontoon. Noin 13 km mittainen reitti kulkee kauniiden kaupunkipuistojen, parhaiden näköalapaikkojen sekä kiinnostavien kulttuurihistoriallisten kohteiden kautta.

  • Radiomäki

    Radiomäki on aivan Lahden keskustan kupeessa sijaitseva jyrkkärinteinen mäki ja osa kaupungin läpi kulkevaa Salpausselän reunamuodostumaa. Mäellä olet kirjaimellisesti kaupungin katolla, sillä näköalat 1,5 km ulkoilureitiltä avautuvat sekä eteläiseen Lahteen, että kaupungin yli kohti Vesijärveä.

  • Häränsilmä

    Häränsilmä on kaunis suppalampi Lahdessa ensimmäisellä Salpausselällä, aivan urheilukeskuksen reittien ja latujen tuntumassa. Suppalampi syntyi jääkauden aikaan, kun valtava jäälohkare hautautui maakerrosten sisään ja alkoi sulaa ilmaston lämmetessä.

  • Urheilukeskus

    Salpausselkä on suurelle yleisölle tuttu talviurheilun areenana, jonka päänäyttämönä toimii Lahden Urheilukeskus. Jääkausi on muovannut maaston monimuotoiseksi suppakuoppineen, jyrkkine rinteineen ja muinaisrantoineen. Myös kuuluisa mäkimonttu on rakennettu jääkauden muovaamaan suppaan!

  • Linnaistensuo

    Linnaistensuon luonnonsuojelualue on edustava näyte päijäthämäläisestä suoluonnosta. Alueella kulkeva 1,5 kilometrin luontopolku on suunniteltu pitkospuille ja sen varrella kerrotaan suon ekosysteemistä. Suon ilme vaihtelee vuodenaikojen mukaan ja se tarjoaakin retkeilijälle elämyksiä ympäri vuoden.

  • Lapakisto

    Lapakiston luonnonsuojelualue on harvinaisen monipuolinen ja tätä nykyä retkikohteena erittäin suosittu Lahden suurin luonnonsuojelualue, jonka pinta-ala on 230 hehtaaria. Kävelyreiteillä koettava luonto vaihtelee karuista kallioalueista ja kosteista soista kimmeltävään järvimaisemaan.