Hyppää sisältöön

9.-luokkalaisia kutsutaan Lahden lukioiden virtuaaliesittelyihin

Lahden lyseon sekä Kannaksen ja Tiirismaan lukioiden omat lukiokohtaiset esittelyvideot ovat ma 11.1. klo 18 alkaen nähtävillä yhteishaun loppuun saakka.

Lahden kaupungin lukiot ovat laatineet toisen asteen yhteishakuun valmistautuville 9.-luokkalaisille virtuaaliesittelyt. Lahden lyseon sekä Kannaksen ja Tiirismaan lukioiden omat lukiokohtaiset virtuaaliesittelyt julkaistaan maanantaina 11.1. klo 18.00 lukioiden kotisivuilla sekä kootusti kaupungin verkkosivuilla.

Videoiden avulla peruskoulunsa päättävät nuoret ja heidän huoltajansa voivat tutustua kunkin lukion tiloihin, toimintaan, yleislinjaan ja erityislinjoihin.

Videoiden tarkoituksena on korvata avoimet ovet ja esittelytilaisuudet, jotka tavanomaisesti 9.-luokkalaisille ja heidän huoltajilleen tammikuussa järjestetään. Koronatilanteesta johtuen näitä tapaamisia ei tänä vuonna voida järjestää.

Kaupungin kaikissa lukioissa on yleislinja. Jokaisella lukiolla on myös omat erityistehtävänsä: Kannaksessa kuvataide ja muotoilu sekä IB-linja, Lyseossa luonnontieteen, matematiikan ja teknologian lumate-linja sekä liikunta ja urheilu, Tiirismaalla musiikkilinja.

Elokuusta 2022 alkaen Kannaksen ja Tiirismaan lukiot yhdistyvät uudeksi lukioksi. Kannaksen ja Tiirismaan lukioissa aloittavat uudet opiskelijat valmistuvat aikanaan tästä uudesta lukiosta, joka on rakenteilla ja sijoittuu Paavolan kampukselle.

Kaikki esittelyvideot ovat ma 11.1. klo 18 alkaen nähtävillä yhteishaun loppuun saakka (aiemmin ilmoitettujen lukiokohtaisten yksittäisten esittelyajankohtien sijaan).

Lukiokoulutukseen haetaan toisen asteen valtakunnallisessa yhteishaussa 23.2. – 23.3.2021.

www.lahti.fi/lukiokoulutus 
kannaksenlukio.fi 
lahdenlyseo.fi
tiirismaanlukio.fi 

Lisätietoja

lukioiden rehtorit ja Heikki Turunen, lukiojohtaja, p. 044 716 1330

Kuva Antti Sihlman