Hyppää sisältöön

Kaupungin ilmastotyötä edistetään ilmasto-ohjelmalla

Liikenne on nykyisin alueen suurin suora päästölähde. Päästöt voivat laskea merkittävästi lähivuosina, mikäli Ren-Gas -yhtiön Lahteen suunnittelema vetytalouskeskus etenee aikataulussa.

Lahden kaupungin ilmastotyötä edistetään ilmasto-ohjelmalla. Kaupunginhallituksen 2019 hyväksymä Lahden kestävän energian ja ilmastonmuutoksen toimenpideohjelma (SECAP) sisältää 97 hillinnän ja varautumisen toimenpidettä, jotka on jalkautettu kaupungin toimialoille ja konserniyhtiöille. Toistaiseksi merkittävimmät päästövähennykset on saavutettu Lahti Energian luovuttua kivihiilen poltosta 2019. Toimenpideohjelma päivitettiin kesäkuussa 2023 ja nimettiin lyhyemmmin ilmasto-ohjelmaksi.

Liikenne on Lahden alueen suurin suora päästölähde vuodesta 2020 lähtien. Kaupunki edistää liikennepäästöjen vähentämistä erillisellä kestävän kaupunkiliikkumisen ohjelmalla (SUMP), joka keskittyy erityisesti kulkutapaosuuksien ohjaamiseen kohti kävelyä, pyöräilyä ja joukkoliikennettä. Myös liikenteen sähköistyminen ja muut vaihtoehtoiset käyttövoimat tulevat olemaan merkittävässä roolissa tavoitteemme saavuttamisessa.

Vuonna 2023 laaditut skenaariot osoittavat, että energian päästöt voivat laskea merkittävästi lähivuosina, mikäli Ren-Gas -yhtiön Lahteen suunnittelema vetytalouskeskus etenee aikataulussa. Prosessi ottaisi talteen kaukolämmön tuotannossa syntyvät hiilidioksidipäästöt. Hiilen talteenoton lisäksi päästöissä ei ole enää nähtävissä yhtä suurta toimenpidettä, joka ratkaisisi päästöongelman, vaan toimenpiteitä, pieniä ja suuria, tarvitaan kaikilla sektoreilla, niin tuotannossa kuin kulutuksessakin.

Tutustu myös näihin

Tutustu Lahden ilmasto-ohjelmaan

Tutustu kestävän liikkumisen kehittämiseen

Aihealueet