Hyppää sisältöön

Lahden kaupunki tuo energiatehokkuutta korjausrakentamiseen – tutustu uusiin videoihin

Kaupunki on toteuttanut neljä videota rakentamisen energiaratkaisuista hyvien käytäntöjen levittämiseksi. Lyhyet ohjevideot kannustavat taloyhtiöitä ja muita kiinteistönomistajia tekemään taloudellisesti kannattavia ja hiilidioksidipäästöjä pienentäviä remontteja kiinteistöissään.

Videot käsittelevät lämmityksen säätöratkaisuja, vedensäätöratkaisuja, lämpöpumppuja ja jäteveden lämmön talteenottoa. Alle kahden minuutin tietoiskuihin on tiivistetty perustiedot järjestelmien teknisestä toteutuksesta sekä vaikutuksista energiankulutukseen.

Lahden kaupunki etsii vähähiilisiä ratkaisuja asuinkerrostalojen ja rivitalojen peruskorjaushankkeiden suunnitteluun. Lahden Taloissa myös toteutetaan konkreettisia ilmastotoimia osana rakennusten kunnostusta. Työtä tehdään osana Kohti hiilineutraaleja kuntia ja maakuntia (CANEMURE) -hanketta.

Lahden Talojen peruskorjauskohteissa selvitetään, miten olemassa olevan asuinrakennuskannan energiankulutusta ja ilmastopäästöjä voidaan alentaa kustannustehokkaasti. Hankkeessa seurataan kymmentä taloa, joissa tehdään erilaisia remontointi- ja jälkikäteisasennustoimia sekä tarjotaan asukkaille energianeuvontaa.

Tutustu videoihin

Aihealueet